Netflix-hitti Bridgertonin tekijöille kävi paha moka

Historiallista tarkkuutta rakastavat huomasivat heti.

Netflixin kuuma hitti, periodisarja Bridgerton puhuttaa. Englantilaisen Downton Abbeyn askelia seuraileva, 1800-luvun alkuun sijoitettu draamasarja on herättänyt huomiota mm. kiihkeillä suhdekuvioillaan ja niiden anteliaalla kuvaamisella. Tarkkasilmäisimmät katsojat ovat kiinnittäneet katseensa myös Bridgertonin ulkotarinallisiin seikkoihin.

Vaikka sarja on fiktiota, osa sen katsojista on hämmästellyt yksityiskohtia, jotka eivät tunnu kuuluvan sen hahmojen aikakauteen. Bridgertonista on bongattu mm. puhelinpylväitä, joita ei nk. sijaishallitsijoiden ajalla (1795-1837) vielä tunnettu. Lähes Game of Thronesin kuppikuntaa edustaa moka, jonka takia Bridgertonin teillä nähdään hevosten ja kärryjen lisäksi nykypäivän katujen viivoitusta.


Myös sarjan pukuja, kuten naishahmojen alusvaatteiden historiallista todenmukaisuutta on kritisoitu. Bridgertonin tekijät ovat kuitanneet nämä asiat halullaan saada nykypäivän katsoja samaistumaan sarjan hahmoihin ja viitanneet samalla taiteilijan vapauteen. Oli kyse kömmähdyksistä tai ei, Bridgertonin suosio kantaa sitä jo kohti toista tuotantokautta.

 

Lähteet: Elle, Digital Spy