Tänään nähdään televisiossa Ville Jankerin ohjaama kotimainen elokuva Metsäjätti vuodelta 2020.
Jussi Vatanen tekee hienon pääroolin Miika Nousiaisen romaaniin perustuvassa elokuvassa. Vatasen esittämällä Pasilla on ylennys mielessään, kun hän ottaa vastaan tehtävän tehostaa vaneritehtaan toimintaa synnyinseudullaan.
Asiat mutkistuvat, kun Pasi kohtaa tehtaalla lapsuudenystävänsä Jannen (Hannes Suominen). Ennen kuin tehtaan kohtalo on selvillä, kuunnellaan metallia, tehdään politiikkaa, punnitaan ystävyys ja kohdataan menneisyys. Ehtii Pasi perustaa perheenkin Lindan (Sara Soulié) kanssa.
Metsäjätti on mukava kotimainen elokuva, josta todennäköisesti pitää, jos on pitänyt myös Nousiaisen kirjasta. Se on ystävyyttä ja ihmissuhteita korostava sympaattinen elokuva, jossa ollaan pienen ihmisen puolella kasvottomia jättiyhtiöitä vastaan.
Metsäjätti esitetään nyt televisiossa ensimmäistä kertaa. Elokuva esitetään MTV3-kanavalla perjantaina 16.12.2022 klo 20.00. Katso traileri alta.
