Pussikaljaelokuva

1.9.2011 13:54
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 01.09.2011

Kolme vapaaehtoisesti syrjäytynyttä tai syrjäytymässä olevaa nuorta miestä, yksi kesäinen vuorokausi, loputtomasti puhetta ja paljon kaduilla, puistoissa ja kapakoissa nautittua olutta. Pussikaljaelokuvan ainekset eivät ole kovin kummoiset, mutta oudosti kokonaisuudesta muodostuu osasiaan suurempi kokonaisuus, joka vetää mukaansa vastuuttoman vetelehtimisen maailmaan.

Jussi Nikkilä on Marsalkkana tunnettu nuori mies, joka kärsii univajeesta. Kesän kuumuus, remontin meteli ja kaverit mutta ennen kaikkea nuorukaisen neuroosit eivät kuitenkaan anna rauhaa. Vastahakoisesti hän antaa ystäviensä Lihin ja Hennisen viedä itsensä ulkoilmaan kirkkaaseen auringon paisteeseen. Muutama tavalla tai toisella kokoon kerätty lantti, joilla saa pussillisen kaljaa, ja yhtäkkiä maailma alkaa vaikuttaa paljon paremmalta paikalta.

Ylermi Rajamaa ja Eero Milonoff ovat Lihi ja Henninen, joita joku voisi pitää Marsalkan riippakivinä, esteinä tämän mahdollisuuksille elää “kunnollista” elämää. Oikeastaan he ovat kuitenkin ankkureita, jotka pitävät älykkään ja jonkin tasoista elämänhallintaa osoittavan, mutta ajatuksiltaan välillä turhan levottoman Marsalkan jalat maassa. Lihi ja Henninen elävät hetkessä, kun Marsalkka tuntuu pelkäävän kaikkea, mitä mahdollisesti saattaisi tapahtua.

Päivästä kehittyy epämääräisen merkityksellinen missio, jonka aikana tapahtuu vain hyviä asioita. Jotenkin kummasti, poikien omasta provosoivasta käyttäytymisestä huolimatta, asiat tuppaavat menemään päin mäntyä. Näin varsinkin virkavallan ollessa läsnä. Tasaisesti humaltuva kolmikko ei kuitenkaan anna pikkuasioiden painaa, sillä heidän maailmansa on valmis. Eikä sillä tarkoiteta vain Helsingin Kallion kaupunginosaa, jota harvemmin on kuvattu yhtä hienosti, tarkkanäköisesti ja yllätyksellisestikin.

Kaiken tapahtumattomuuden keskellä kaverukset puhuvat loputtomasti keskenään ja kenen tahansa sopivalle etäisyydelle sattuvan kanssa. Tajunnanvirralla etenevä tarinointi on uskollista Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanille, vaikka sitä ymmärrettävästi onkin elokuvaa varten karsittu. Katsojan kannalta kolmikon seuraan lyöttäytyminen muistuttaa tilannetta, jossa itse saapuu selvänä jo pitempään pämpänneiden kavereittensa seuraan. Siksi elokuvan alkupuoli on kriittinen hahmoihin samastumisen suhteen. Jos heille antaa mahdollisuuden, huomaa pian olevansa samalla aaltopituudella Marsalkan, Lihin ja Hennisen kanssa.

Kun niin käy, ei enää ole väliä sillä, että jätkät ovat – toivottavasti – moraaliltaan ja elämäntavoiltaan täysin erilaisia kuin katsojansa. Kolmikon pienin synti kun on jatkuva roskaaminen varsinkin ympäristöön huolimattomasti viskottujen kaljapullonkorkkien muodossa. Virkavallan ja toisten omaisuuden huomioon ottaminen eivät heidän toimintatapoihinsa sisälly. Kaikesta tästä huolimatta vetelehtimisen taiteelle altistetut katsojat voivat jatkaa Hennisen elokuvan loppuun sijoitettua repliikkiä toteamalla: “Ja niin mekin teitä”.

Lisää luettavaa