FBI tutki Borat ja Ali G -näyttelijä Sacha Baron Cohenia – joutui hyppäämään ikkunasta ulos

25.2.2016 17:48

Boratilla oli tapana saada hämmentyneitä reaktioita aikaan, mutta Sacha Baron Cohen ei arvannut minkä reaktion hän sai aikaan FBI:ssä.

Näyttelijä kertoi nyt haastattelussa, että Borat-hahmon ajellessa jäätelöautolla, hänestä tehtiin paljon terrorismi-ilmoituksia – Cohenia siis luultiin jäätelöautolla ajelevaksi terroristiksi. FBI sai niin paljon valituksia, että he alkoivat tutkimaan tapausta tarkemmin ja tulivat jopa kuulustelemaan tähteä hotellille. Cohen onnistui katoamaan, ennen kuin he koputtivat ovelle.

Tähti joutui vaikeuksiin lain kanssa niin Boratin kuin Brünonkin kuvauksissa. Vaikeudet menivät siihen pisteeseen, että Cohen joutui palkkaamaan spesialistin varoittamaan häntä pidätysvaarasta. Jos spesialisti varoitti häntä, Cohen pyrki pakenemaan tilanteesta ennen poliisien tuloa paikalle.

Erään kerran kansasilaiset poliisit olivat tulossa pidättämään Cohenia, kun spesialisti antoi varoituksen. Näyttelijä pyrki karkuun hyppäämällä ikkunasta ulos, mutta loukkasi samalla kantapäänsä viivästyttäen kuvauksia. Väitetysti myös Britannian ex-pääministeri Tony Blair on joutunut soittamaan Cohenille, koska Borat-elokuva kiristi Kazakstanin ja Englannin välejä.

Kuva: Borat

Lähde: Entertainment Weekly

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa