Illalla tv:ssä: Huippulaadukas toimintaleffa! Lyhyen hetken aikana tuhottiin 250 000 euron arvoisia autoja 3 kappaletta

IMDb-arvosana on 8,0.

23.8.2024 12:14

Illan tv-tarjonnassa on elokuva Casino Royale (2006). Casino Royale on ensimmäinen Daniel Craigin pääosittama James Bond -seikkailu, ja pätevä sellainen.

Elokuvan juoni keskittyy siihen, kuinka 007 saa lupansa tappaa. Tarina alkaa Prahasta, missä hän kohtaa julman terroristien rahoittajan (Mads Mikkelsen). Elokuvassa nähdään myös viehättävää kirjanpitäjää esittävä Eva Green.

Suomessa yli puoli miljoonaa katsojaa houkutelleen elokuvan tunnuskappaleen You Know My Name tulkitsee Soundgarden-yhtyeen entinen laulaja Chris Cornell. Ohjaaja Martin Campbell on tunnettu myös toisesta Bond-elokuvasta, 007 ja kultainen silmä (1995).

Casino Royale (2006).

Bondin autona nähdään tällä kertaa Aston Martin DBS. Yhden iltapäivän aikana niitä romutettiin kolme kappaletta – jokainen niistä maksoi noin 252 000 euroa.

Craigin suhteen oli epäilyksiä

Ohjaaja Campbell ei ollut aikoinaan varma, onko Craig oikea valinta näyttelemään agentti 007 -hahmoa. Casino Royale oli Craigin debyytti tummiin ja tyylikkäisiin herrasmiehiin yhdistetyssä roolissa.

– Ainoa pidäkkeeni Danielin suhteen… hän oli todella loistava näyttelijä, siitä ei ole epäilystäkään. Sean Connery, Roger Moore ja Pierce Brosnan olivat kaikki perinteisen näköisiä Bondeja, Campbell sanoi The Expressille.

Casino Royale (2006).

– Kaikki komeita kavereita, kaikki seksikkäitä, kaikki erittäin houkuttelevia naisille ja niin edelleen, ohjaaja jatkoi.

Campbellin huolet liittyivät nimenomaan ulkonäköön.

– Daniel oli selkeästi kovempi ja rosoisempi, mutta hän ei ollut perinteinen komea kaveri.

– Joten pohdin sitä hetken, ja sitä lukuun ottamatta valinta oli ehdottomasti hän, Campbell kertoi.

Campbellilla on kokemusta 007-debyyteistä. Hän ohjasi myös Pierce Brosnanin 007-debyytin 007 ja Kultainen silmä (1995). Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Pe 23.8.2024 klo 21.00, Nelonen

Lue myös: Nämä kaikki näyttelijät kieltäytyivät agentti 007:n roolista – syytkin ovat selvillä | Episodi.fi

YouTube video
Lue myös: IMDb, NME