Rian Johnson, joka ohjasi edellisen Star Wars -elokuvan The Last Jedi, tunnetaan genre-ohjaajana, joka uskaltaa rikkoa elokuvien muottia ja taivuttaa ne omaan tahtoonsa. Vuoden 2005 Brick on päivitetty film noir ja Looper on edelleen yksi aikamme parhaista aikamatkustuselokuvista. Jopa The Last Jedi on Star Wars -elokuvista radikaalein ja visuaalisesti näyttävin. Niinpä ei ole yllätys että Johnson on jälleen valinnut ikivanhan genren uudistettavaksi. Murhamysteerit saavat nyt vuorostaan kyytiä Johnsonin käsissä.
Elokuva alkaa, kun Thrombeyn suvun sisäkkö löytää perheen pään, Harlan Thrombeyn (Christopher Plummer) kuolleena huoneestaan. Poliisi kuulustelee perheenjäseniä tuloksetta ja soppaan laittaa sormensa myös yksityisetsivä Benoit Blanc. Jokaisella perheenjäsenellä on motiivi Harlanin tappamiseen, joten Blancilla on reippaasti töitä edessään selvittääkseen kuka ison perheen jäsenistä on murhaaja.
Elokuva on suomennettu kömpelösti pidempään muotoon Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä, mutta siihen loppuvat huonot puolet. Veitset esiin on tämän vuoden hulvattomin ja viihdyttävin elokuva, terävästi käsikirjoitettu ja herkullisesti tähditetty. Suuresta tähtikaartista erityisesti Jamie Lee Curtis ja Toni Collette jäävät mieleen, mutta potin varastaa Daniel Craig, jonka Benoit Blanc on hurmiollinen sekoitus Hercule Poirotia ja Basil-hiirtä.
Paksulla etelävaltioiden aksentilla varustettu Craig lipuu kohtauksesta toiseen pursuten charmia ja vanhanajan särmikkyyttä. Myös Harlanin hoitajaa Martaa esittävä Ana De Armas on iloinen yllätys. Lähinnä sivuosissa nähty De Armas on mainion sinisilmäinen ja viaton, varsinkin verrattuna muihin hahmoihin, jotka ovat toinen toistaan ilkeämpiä ja ylipäätään inhottavia ihmisiä.
Veitset esiin on päällepäin mainio mysteerielokuva ja sellaisenaan hienoa viihdettä, mutta sen kylmänviileän ulkokuoren alla sykkii älykäs sydän. Sen käsikirjoitus leikittelee ajankohtaisilla aiheilla, mutta Johnson asettaa viihdyttävyyden aina etusijalle.
Ajoittain Veitset esiin tuntuu myös pieneltä vastaiskulta The Last Jedin myrskyisään fanireaktioon. Erityisesti Jayden Martellin esittämä pikkunilkki Jacob ja Katherine Langfordin feministinen Meg tuntuvat suoralta vastaukselta The Last Jedin saamaan huomioon. Johnson tasapainottelee jättimäistä tähtikaartia ihailtavan helposti, mutta toisaalta lahjakkaita näyttelijöitä olisi katsonut enemmänkin. Kaikki saavat oman hetkensä valokeilassa, mutta kyseessä on melko täyteen ahdettu elokuva.
Loppuratkaisu on samanaikaisesti hillittömän yksinkertainen että ihailtavan monimutkainen. Johnson on luonut narratiivin, jonka loppuratkaisu on yllätyksellinen sekä tyydyttävä. Sen pitäisi miellyttää kovempiakin leffafaneja ja jos ei muuta, niin elokuva tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden nähdä Kapteeni Amerikka eli Chris Evans sanomassa ”Syö paskaa” Jamie Lee Curtisille.