Tänään nähdään televisiosta komediatrilogian viimeinen elokuva Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus. Ei ehkä niin vahva leffa kuin ensimmäinen, mutta katsoohan tämän silti.
Tarinassa välillä eläkkeellekin jäänyt poliisi Frank Drebin (Leslie Nielsen) jatkaa konnien jäljittämistä. Elokuvan alussa Drebin on joutunut rakastettunsa hylkäämäksi, ja työpaineissa hän turvautuu jo pulloon. Pian tositoimet kuitenkin kutsuvat, ja terroristijahti huipentuu Oscar-gaalaan. Edellisistä elokuvista tuttujen luottokasvojen lisäksi menossa mukana myös Anna Nicole Smith.
Erikoisena ja potentiaalisesti vaarallisena sattumana, leffassa nähdään neljä kilpailevaa, oikeaa motoristijengiä samassa kohtauksessa. Tuomittuja kerholaisia haluttiin mukaan elokuvaan autenttisen vankilatunnelman luomiseksi. Tekijät eivät kuitenkaan tajunneet, että paikalla oli jäseniä jopa neljästä kilpailevasta kerhosta. Kaikki sujui kuitenkin ilman mitään ongelmia.
Elokuva on myös SkyShowtimessa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Pe 01.12.2023 klo 23.15, Nelonen
- La 02.12.2023 klo 21.00, JIM

Lähde: IMDb
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.