Takavuosien suosikkikomedia Mies ja alaston ase tehdään uusiksi – Voiko Liam Neeson korvata Leslie Nielsenin?

Uusintafilmatisointi on kovaa vauhtia tekeillä.

14.10.2022 12:02

Uusintafilmatisoinneille ei näy loppua. Nyt uuden tulemisen kokee Mies ja alaston ase -elokuvasarja. Leslie Nielsenin (1926–2010) esittämä Frank Drebin nousi suursuosikiksi kolmessa poliisikomediassa 1980- ja 1990-luvuilla.

Uudelleenkäynnistyksen pääosaan ollaan nyt nostamassa Liam Neesonia. Neeson ei ole vielä tehnyt asiasta sopimusta mutta elokuvan tuottaja Seth MacFarlane ja ohjaaja Akiva Schiffer ovat käyneet virallisia keskusteluja veteraaninäyttelijän kanssa, ja asia odottaa enää lopullista sinettiä.

MacFarlane tunnetaan Family Guy –sarjan ja Ted-elokuvien tekijänä. Schiffer taas on komediaryhmä Lonely Planetin jäsen, ja hän on ohjannut muun muassa koko perheen komediaseikkailun Tikun ja Takun pelastuspartio.

Neeson on jo aiemmin kommentoinut, että tämä roolivalinta joko lopettaa hänen uransa tai vie sitä uuteen suuntaan. Hän on aiemmin väläytellyt koomista puoltaan elokuvassa Miljoona tapaa kuolla lännessä, jonka MacFarlane ohjasi.

Paramount-studio on yrittänyt käynnistää Alaston ase -elokuvasarjaa on jo kymmenisen vuotta. Ensin päärooliin kaavailtiin Kauhea kankkunen –elokuvista tuttua Ed Helmsiä, mutta projekti kuivui kasaan. Viime vuonna MacFarlane pestattiin projektin vetäjäksi.

Elokuvan tarkemmat yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa. Sekään ei ole vielä varmaa, onko Neesonin roolihahmon nimi Frank Drebin vai jokin muu.

Liam Neeson täytti kesäkuussa 70 vuotta. Hänet tunnetaan muun muassa elokuvista Schindlerin lista, Gangs of New York ja Taken, joka nosti Neesonin toimintatähdeksi.

Takenin jälkeen Neeson on nähty monissa samankaltaisissa rooleissa varttuneena toimintasankarina.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa