Nerokas pankkirosvo ryöstää useamman vuoden aikana pankin toisensa perään jättämättä jälkeensä minkäänlaisia johtolankoja. Vuokratessaan itselleen varastotilaa hän törmää viehkeään ja fiksuun varastopalvelun pyörittäjään. Vuoden päästä rosmo on naisen suhteen niin tosissaan, että alkaa rakentaa heille yhteistä kotia. Samalla hän päättää tunnustaa rikoksensa, palauttaa rahat ja kärsiä toivottavasti yhteistyön vuoksi alennetun tuomion. Huono omatunto kun varmasti varjostaisi kypsällä iällä löydettyä rakkautta.
Honest Thief, ”rehellinen rosvo” siis venyttää kevyen toimintaelokuvan uskottavuutta kevyellä romanssilla jo alkumetreillään. Eikä tässä vielä kaikki!
Käy nimittäin niin, että FBI:n kaiken kokeneet vanhemmat agentit eivät ota uskoakseen taas yhtä tunnustajaa, vaan pistävät asialle pari nuorempaa kollia. Kun nämä tajuavat oikeasti olevansa miljoonasaaliin jäljillä, ahneus ottaa vallan. Niinpä rehti rosvo on kahden tulen välissä: osa virkavallasta jahtaa häntä vaarallisena rikollisena samalla kun pari agenttia yrittää hiljentää hänet omat jälkensä peittääkseen.
Vuonna 2008 alkanut Taken-elokuvien sarja teki yli viisikymppisestä Lian Neesonista uskottavan toimintasankarin. Elokuvissa Neesonin esittämä Bryan Mills taisteli inhoja (ulkomaalaisia) vastaan, jotka uhkasivat hänen perhettään. Nyt Neeson on 68-vuotias ja hänen Tom-hahmonsa taistelee saadakseen vielä mahdollisuuden perheeseen elämän ehtoovuosiksi. Menokin on sen mukaista.
Honest Thiefin keskiössä on traumojaan ryöstöissä käsittelevän Tomin ja konnan kohtaaman ”tavallisen” Annien, sanavalmiin ja aikuisiällä uutta ammattiakin opiskelevan naisen romanssi eikä konnille kostaminen. Se on myös elokuvan vahvuus, sillä Neesonin ja Kate Walshin kepeä kemia toimii mainiosti. Niinpä toimintaelokuvan pitäisi kehittää jännitteensä ammuskeluista, nahisteluista ja takaa-ajoista.
Valitettavasti lähinnä tuottajan penkillä istunut Mark Williams on kokematon ohjaajana ja käsikirjoittajana. Muutamaa ohikiitävää hetkeä lukuun ottamatta hän ei saa toimintakohtauksiin minkäänlaista imua. Pahimmillaan Honest Thief on kuin romanttinen Taken pehmolinssin läpi kuvattuna. Välillä se tuntuu jopa lajityypin parodialta hahmojen tulittaessa toisiaan parin metrin etäisyydeltä juuri ilman minkäänlaista vaikutusta.
Tunnelmaa vahvistaa se, ettei pääpahista esittävällä Jai Courtneyllä ole koskaan ollut minkäänlaista valkokangaskarismaa. Hänen kieron agenttihahmonsa vietävissä olevaan aisapariin Anthony Ramosin flegmaattisuus sentään sopii. Elokuva olisikin voinut olla parempi, mikäli nuoret agentit olisi sivuutettu kokonaan tai edes suurimmaksi osaksi, ja keskitytty Neesonin ja FBI-veteraaneja esittävien Jeffrey Donovanin ja Robert Patrickin tahtojen taistoon.
Katselukokemus tuntuukin vähän siltä, kuin kuuntelisi jonkun selostusta näkemästään tyypillisestä Liam Neeson -toiminnasta. Ainekset ovat siinä, mutta tunnelma puuttuu. Onneksi Neeson tuo tuhnuisempaankin tarinaan painoarvoa.