Illalla esitetään televisiosta elokuva JFK – avoin tapaus (1991).
Oliver Stonen muhkea elokuva presidentti John F. Kennedyn salamurhasta ja New Orleansin piirisyyttäjän John Garrisonin sitkeän pakkomielteisistä tutkimuksista murhan taustoihin, motiiveihin ja mahdollisiin suunnittelijoihin. Pääosissa Kevin Costner, Tommy Lee Jones, Gary Oldman, Sissy Spacek, Joe Pesci, John Candy, Kevin Bacon, Jack Lemmon, Walter Matthau ja Donald Sutherland.
Oliver Stone näytti elokuvansa Yhdysvaltain kongressin jäsenille vuonna 1991. Tämä sai aikaan lain, jonka ansiosta JFK:n salamurhaan liittyviä asiakirjoja on julkistettu vuosien varrella. Vuonna 2017 niitä julkaistiin Donald Trumpin hallinnon toimesta suuri määrä. Ne tunnetaan nimellä ”JFK Files.”
Avaruusboltseissa (1987) Barfia näytellyt John Candy oli elokuvassa hermostunut kaikista häntä ympäröivistä supertähdistä. Hän hikoilikin jännityksestä joka kohtauksessa – tämä on nähtävissä elokuvassakin.
JFK – avoin tapaus esitetään Yle Teemalta illalla kello 21.00.