Hidden Figures – Varjoon jääneet

7.3.2017 16:43
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 08.03.2017

1960-luvun alussa amerikkalaiset kilpailivat Neuvostoliiton kanssa avaruuden valloittamisessa. Kommunistivalvoja tuntui pystyvät suoltamaan avaruuteen satelliittejaan ongelmitta, kun Yhdysvalloissa asiat eivät tuntuneet sujuvan. Kisa oli niin kova, että NASA:lla ei ollut varaa valikoida, kun oli tarve aivokapasiteettiin.

Ennen tietokoneiden aikakautta vaativat laskelmat oli tehtävä käsin. Niitä pähkäili muun muassa kokonainen osasto matemaattisesti lahjakkaita afroamerikkalaisia naisia. He saivat silti voimassa olleen rotuerottelun seuraukset: he eivät saaneet käyttää samoja tiloja tai vessoja kuin valkoiset, eikä heille tarvinnut maksaa yhtäläistä palkkaa. Muutenkaan heitä ei otettu vakavasti, sillä ilman useaan otteeseen pyydettyä virallista työnjohtajaa ryhmän jäsen Dorothy Vaughan on joutunut ottamaan vastuutehtävän ilman sen tuomia etuja.

Samaan aikaan Neuvostoliiton etumatka kilpajuoksussa avaruuteen vaikuttaa niin suurelta, että ryhmästä nimitetään lahjakas Katherine Goble työryhmään, jossa hän on ainut musta – ja nainen. Hän huomaa joutuneensa rakennukseen, jossa ei sattuneesta syystä ole värillisille osoitettua naistenhuonetta.

Mary Jackson puolestaan on kiinnostunut raketeista ja osallistuu niiden kehitystyöhön. Tai osallistuisi, jos hänellä olisi tietotaitojen ohella sopiva koulutus. Mustia ja etenkään naispuolisia insinöörioppilaita ei paikallisissa oppilaitoksissa ole kuitenkaan juuri nähty – saati kaivattu.

Octavia Spencer, Taraji P. Henson ja Janelle Monáe ovat mainio trio monia haasteita niin työ- kuin yksityiselämässään kohtaavina aikansa naisina. Ystävyksinä heillä on mainiota keskinäistä kemiaa. Tositarinan sankareina he ratkovat ongelmia ja poistavat esteitä tielltään sinnikkyydellään, älykkyydellään ja rohkeudella ottaa kantaa.

Hidden Figures on ehkä vähän turhankin siloiteltu sankaritarina – vaikka sen edelläkävijät kaiken ylistyksen ansaitsevatkin. Naisten loistaminen kaikilla elämän osa-alueilla tekee heistä tavallaan teflonolentoja, joihin edes aikakauden rankat realiteetit eivät tartu, vaikka niihin ohimennen viitataankin. Rotuerottelun ilmentymätkin ovat ilmeisesti helposti kumottavissa, kunhan vain oikea valkoinen (lue: Kevin Costner) saa niistä kuulla. Ainoastaan Kirsten Dunstin hahmossa on särmää, kun hän sanattomasti osoittaa, ettei ole täysin tyytyväinen suunnasta, johon maailma on menossa, vaikka onkin ylpeä työpaikkansa saavutuksista.

Hidden Figures sai kolme Oscar-ehdokkuutta: paras elokuva, sovitettu käsikirjoitus ja naissivuosa. Vaikka Oscareissa on aikaisemminkin tavattu palkita yleisömenestyksiä ehdokkuuksilla, voisi joku kyynisempi kysyä olisiko elokuvaa samalla tavalla huomioitu, jos akatemian toimintaa ei olisi vuotta aikaisemmin syytetty mustia syrjiväksi. Ennemmin kuitenkin tuntuu siltä, että nykymaailmassa halutaan kohottaa Hidden Figuresin kaltaisia tarinoita. Sellaisia, jotka kertovat mihin ihmiset pystyvät, kun työskentelevät yhdessä erilaisuuksiin perustuvien leirien pystyttämisen sijaan.

 

Hidden Figures – Varjoon jääneet -elokuvan traileri

Lisää luettavaa