Illalla tv:ssä: Mestariohjaaja Milos Formanin alku-uran leffa – elokuvassa improvisoidaan ja suurin osa on amatöörejä

IMDb-arvosana on 7,5.

15.6.2024 06:00

Illan tv-tarjonnassa on elokuva Vaaleaverikön rakkaus (Lásky jedné plavovlásky, 1965).

Milos Formanin ja uuden tshekkielokuvan läpimurtoteos on sympaattinen tarina pikkukaupungin tehtaantytöstä, joka rakastuu nuoreen pianistiin ja seuraa tätä Prahaan. Näyttelijöinä Hana Brejchová, Vladimír Pucholt ja Vladimír Menšík.

Forman pohjusti elokuvan tarinan omakohtaiseen tapahtumaan menneisyydestään. Leffassa on realistinen ilme ja tunnelma, ja kuvaukset tehtiin paikan päällä tšekkiläisessä pikkukaupungissa. Näyttelijöinä oli pääasiassa amatöörejä, ja tarinassa improvisoidaan paljon.

Vuonna 2018 kuollut Forman oli tšekkiläis-yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä ja professori, joka nousi kuuluisuuteen kotimaassaan Tšekkoslovakiassa ennen kuin hän muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1968. Forman voitti uransa aikana kaksi Oscar-palkintoa, BAFTA-palkinnon, kolme Golden Globe -palkintoa, Kultaisen karhun ja César-palkinnon.

Hänen meriitteihinsä kuuluvat muun muassa loistoleffat Yksi lensi yli käenpesän (1975), Amadeus (1984) ja Valmont (1989). Alla elokuvan Vaaleaverikön rakkaus traileri.

Tulevat lähetykset:

  • La 15.6.2024 klo 21.10, Yle Teema & Fem

Lue myös: Tietovisa, osa 18: Sujuuko sinulta elokuvamaailman yleistieto? Testaa! – Episodi.fi

YouTube video

Lähde: Wikipedia, Wikipedia