Tšekkiläissyntyinen mestariohjaaja Milos Forman (s. 1932) ohjaa nykyään varsin harvakseltaan. 1990-luvun aikana hän sai valmiiksi vain kaksi elokuvaa, jotka molemmat olivat nykyaikaan sijoittuvia, omalaatuisen amerikkalaisen julkisuuden henkilön elämäntarinoita. Larry Flynt – Minulla on oikeus (1996) ja Man on the Moon (1999) toivat päähenkilöilleen Oscar-ehdokkuudet ja edustivat ylipäänsäkin amerikkalaisen elokuvan laadukkainta laitaa.
Seitsemän vuoden hiljaisuuden jälkeen Forman on nyt saanut valmiiksi uuden elokuvansa Goyan aaveet. Se on espanjalaista tuotantoa ja huomattava osa näyttelijäkaarista on myös kotoisin tuosta maasta. Nimen perusteella elokuvan voisi luulla kertovan taidemaalari Francisco Goyasta (1746–1828), ja niin se osittain tekeekin, mutta todellisen keskushenkilön sijaan maineikas taiteilija on enemmänkin historian myllerrysten tarkkailija.
Vuonna 1792 Espanjan inkvisitiolla on edelleen runsaasti yhteiskunnallista valtaa. Johtajansa isä Gregorion (Michael Lonsdale) johdolla se paheksuu suuresti Goyan uskonnollisaiheisia piirroksia, joita se pitää rienaavina. Inkvisitio on kuitenkin maalarin suhteen voimaton, sillä tällä on voimakkain mahdollinen ystävä, Espanjan kuningas Carlos IV (Randy Quaid).
Inkvisition onnistuu kuitenkin satuttaa Goyaa kiertoteitse. Isä Lorenzon (loistava Javier Bardem) johdolla toimeenpantu puhtaan uskon ryhtiliike vangitsee ja tuomitsee virheellisin perustein kidutukseen ja vankeuteen nuoren Inesin (Natalie Portman), joka on toiminut Goyan taiteellisena innoittajana ja josta tämä on maalannut näyttävän muotokuvan.
Inesin isä on kuitenkin varakas kauppias ja riittävän mahtava mies yhteiskunnassa uskaltaakseen vastustaa inkvisition päätöstä. Käynnistyy yllättävä tapahtumaketju, joka huipentuu vasta viisitoista vuotta myöhemmin, Goyan taiteellisella huippukaudella, jolloin Ranskan vallankumouksen aatteet alkavat puhaltaa uusia tuulia naapurimaahankin. Tuolloin kuuroutunut taiteilija pysyttelee edelleen enemmän tapahtumien todistajana kuin niitä liikkeelle panevana aktiivisena toimijana.
Goyan aaveet sisältää ohjaaja Formanille tuttuja teemoja. Yhteiskunnallisia auktoriteetteja yleisesti ja kommunistisen järjestelmän pakkovaltaa erityisesti aikanaan useissa töissään allegorisesti kritisoinut elokuvantekijä on asettanut maalitauluksi tällä kertaa kirkon. Inkvisition mielivaltaista toimintaa seuratessa ei olekaan vaikea vihata uskonnollisia vallankäyttäjiä yhdessä elokuvan henkilöiden kanssa.
Kun ohjaajana on Formanin kaltainen tekijä, on helppo arvata että elokuva on komeasti toteutettu. Erityisesti siinä pistävät silmään kaksi loistavaa näyttelijäsuoritusta: Forman tuntuu edelleen saavan keskushenkilöistään irti näiden urien komeimpiin kuuluvia tulkintoja. Sovinnollista ja hyväntahtoista Goyaa näyttelevä Stellan Skarsgård jää sivummalle paitsi juonellisten tekijöiden, myös roolihahmonsa tasaisuuden ja räiskyvyyden puutteen vuoksi. Tällöin etualalle astuvat Javier Bardem ja Natalie Portman.
Espanjan luultavasti paras miesnäyttelijä Bardem on ollut vakuuttava ennenkin. Hänen suorituksensa isä Lorenzona on jälleen uusi muistutus hänen taidostaan. On kuin ujo, sisäänpäin kääntyvin maneerein piirretty pappi muuttuisi kokonaan toiseksi henkilöksi tarinan loppupuolella löydettyään uutta uskoa ja itsevarmuutta Ranskan vallankumouksen aatteista.