Illalla tv:ssä: Toimintaelokuvien kovimpaan eliittiin kuuluva klassikko – pakko katsoa vähintään 5 vuoden välein

IMDb-arvosana on 8,6.

30.5.2024 06:00

Illalla esitetään televisiosta elokuva Terminator 2 – Tuomion päivä (1991). Ohjaajana toimii monista hyvistä elokuvista tunnettu James Cameron. Näyttelijöinä Arnold SchwarzeneggerLinda Hamilton, Edward Furlong, Robert Patrick ja Earl Boen.

Loistavan ykkösosan jälkeen maailmanlopun tunnelmat palaavat tässä jatko-osassa. Se kuuluu sikäli harvinaiseen jatko-osien kastiin, että se on vähintään yhtä hyvä kuin ensimmäinen osa.

Tarinassa kaksi tappajarobottia saapuvat nykypäivään, ja heistä toisella on tavoitteenaan varmistaa, ettei John Connorista tule tulevaisuudessa vastarintajohtajaa. Cameron käsikirjoitti elokuvan yhdessä ystävänsä William Wisherin kanssa. Prosessi oli yllättävän kivuton ja nopea.

Linda Hamilton tekee pätevän ja uskottavan roolin.

Wisher ja Cameron istuivat Cameronin kotona ja kirjoittivat tietokoneella vuorotellen käsikirjoitusta. Ensimmäisellä istumalla sivuja tuli noin 40-50. Sitten he jakoivat käsikirjoituksen puoliksi ja muovasivat sitä tahoillansa.

– Me lisäsimme siihen yksityiskohtia, sitten vaihdoimme puoliskojamme ja kävimme niitä läpi. Lopuksi koostimme puoliskot yhteen, Wisher kertoi.

Käsikirjoitus saatiin lopulliseen muotoonsa uudessa sessiossa Cameronin kotona, joka kesti päivän tai kaksi.

– Jim (James) painoi print-nappia ja tulosti käsikirjoituksen, heitti sen salkkuunsa ja sanoi: ”Ok, auto tulee hakemaan minua tunnin sisään. Minun täytyy lähteä Cannesiin.” Hän aikoi antaa käsikirjoituksen Arnoldille, Wisher jatkoi.

Käsikirjoitus syntyi helposti verrattuna moniin nykypäivän käsikirjoituksiin, joita kirjoitetaan useaan kertaan uudelleen ja jotka saattavat kiertää vuosia käsikirjoittajalta toiselle.

Elokuva on myös Netflixissä, Ruutu Plussassa (31. toukokuuta asti) ja Viaplayssa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • To 30.05.2024 klo 22.50, MTV Sub

Lue myös: Muistatko Päättymätön tarina -elokuvan pikkutytön? Yksi 80-luvun tunnetuimmista tähdistä lopetti vaanijoiden takia ja palaa nyt valkokankaalle – Episodi.fi

YouTube video

Aiheeseen liittyviä elokuvia