”Kaikkien aikojen hauskin kännikohtaus suomalaisessa elokuvassa” – Vuonna 1988 valmistui hillitön kotimainen klassikko

IMDb-arvosana 7,2.

24.6.2022 13:00

Teemalla ja Areenassa esitetään vuonna 1988 valmistunut Pohjanmaa.

Etelä-Pohjanmaan lakeuksille sijoittuvassa elokuvassa vietetään kesäistä sunnuntaipäivää. Hakalan suku on kokoontunut kotitaloonsa jakamaan Amerikassa kuolleen isoisän perintöä.

Päivä on hautovan lämmin ja ilmassa väreilee uhkaa. Hakalan veljekset (Taneli Mäkelä, Esko Salminen, Esko Nikkari ja Vesa Mäkelä) lähtevät hiekkakuopalle juopottelemaan ja selvittämään asioitaan. Mukaan lähtee pellosta kaivettu isän vanha konepistooli.

Pekka Parikan ohjaustyö perustuu Antti Tuurin romaaniin samoin kuin Parikan seuraava elokuva Talvisota (1990).

Pohjanmaasta on kasvanut kotimaisen elokuvan klassikko. Elokuvan muistettavimpiin kohtauksiin kuuluu se, jossa Hakalan veljeksiä haastatellaan poliisiasemalla.

Esko Nikkarin esittämän Paavon humalainen keskustelu vallesmannin (Aarno Sulkanen) kanssa on ehkä hauskin kännikohtaus suomalaisessa elokuvassa, mitä on koskaan tehty.

Pohjanmaa esitetään TV1-kanavalla lauantaina 25.6.2022 klo 13.15. Katsottavissa Areenassa 2.7.2022 saakka. Katso alta Ylen juttu elokuvasta vuodelta 1988.

Lisää luettavaa