The White Lotus on viikon mittainen all-inclusive-loma trooppisella saarella.
Yhtä aikaa lomansa aloittavat pääosat ja hotellin aina hymyilevä henkilökunta puskevat päitään yhteen päivä kerrallaan. Jokainen jakso käsittää vain yhden lomapäivän, mikä tekee sarjasta todella hitaan, mutta samalla poikkeuksellisen kevyen katseltavan.
Hotellivieraat käyvät aamiaisella, sukeltamassa, lukemassa kirjaa ja illallisella. Ei cliffhanger-koukkuja, ei suuntaa, ei suuria käänteitä. The White Lotus vain chillaa upeissa kuvissa, fantastisen musiikin rytmittämänä.
Juju perustuu tähän rauhalliseen ympäristöön, mutta pahaenteisen musiikin luomaan häiriintyneeseen tunnelmaan, josko jotain kohta tapahtuisi. Ehkä seuraavassa jaksossa? Tai sitä seuraavassa? Oho, lopputekstit.
Lomansa aikana hyväosaiset matkailijat pohtivat onnellisuuttaan ja valkoisen menestyjän etuoikeuksia hapuillessaan nolosta tilanteesta toiseen.
Kaikesta itsetietoisesta kommentoinnista huolimatta sarja sanoo lopulta vähän. Ellei sanomaksi lue, että pahuuden kehästä ja omasta asemasta ei pääse irti, ainakaan viikon lomamatkalla. Kaikki sarjan henkilöt ovat vajavaisia ihmisiä, osa suorastaan iljettäviä, joten sympatiaa ei tarvitse jakaa kuin ripaus.
Nolojen tilanteiden komediana tai matkailupersoonien satiirina The White Lotus on puolivillainen. Herkullisiksi tarkoitetut risteävät kohtaamiset rakentuvat liian pitkään marinoiden. Turismitutkielmana taas HBO:n Avenue 5 oli selvästi osuvampi.
The White Lotus on outolintu, jota moni tuskin jaksaa katsoa toista jaksoa pidemmälle. Sen tunnelmasta kuitenkin nauttii harmittomana lomaviihteenä, kotisohvan karanteenimatkana, aina siihen asti, kunnes American Pie -elokuvasta tutun Jennifer Coolidgen esittämä Tanya ilmaantuu kuvioihin.
The White Lotus tasapainoilee jo valmiiksi tunnelmallisuuden ja välinpitämättömyyden aidalla, joten Tanyan sammaltaessa porvarinarinaa, joka jakson flow putoaa väärälle puolelle.
Jani Svensk
Tähdet ★★★
