Kit Harington sai Game of Thronesista mielenterveysongelmia ja kieltäytyi spin-offeista – nyt haluaa silti Snow-sarjan

Onko hän saanut jo tarpeeksi lomaa hahmosta?

25.6.2022 10:01

Game of Thrones on nähty ja taputeltu, mutta universumi jatkaa elämäänsä spin-offien muodossa. Ensimmäinen spin-off on sarja nimeltään House of the Dragon, mutta myös sarjan suosikkihahmoihin lukeutunut Jon Snow on ehkä saamassa oman sarjansa, joka sijoittuisi Game of Thronesin tapahtumien jälkeiseen aikaan.

Asiasta uutisoitiin jo aiemminkin, mutta nyt kirjailija George R.R. Martin on vahvistanut sarjan olevan kehitteillä, ja hän on myös mukana Snow-työnimellä tunnetun sarjan tuotannossa. Martin on niin ikään mukana muissa suunnitelluissa spin-offeissa, joita ovat ainakin The Hedge Knight, The Sea Snake ja Ten Thousand Ships.

– Sarjan työnimike on Snow. En voi kertoa teille paljon muuta ennen kuin HBO näyttää minulle vihreää valoa, Martin kirjoitti sivustollaan.

– Vaikuttaisi, ​​että Emilia Clarke on jo maininnut äskettäisessä haastattelussa, että Snow oli Kitin (Harington) idea. Joten se asia on julki. Kyllä, Kit Harington toi idean meille.

– En voi kertoa teille kirjoittajien tai sarjan vetäjien nimiä, koska niitä ei ole vielä luvattu julkaista… mutta Kit toi myös heidät, oman tiiminsä, ja he ovat mahtavia, Martin jatkoi.

– Kitin tiimi on vieraillut luonani täällä Santa Fessä sekä työstänyt sarjaa minun kanssani ja oman tiimini loistavien, lahjakkaiden kirjoittajien/konsulttien kanssa, Martin lisäsi.

Kirjailija huomautti myös, ettei yksikään neljästä spin-offista ole vielä saanut vihreää valoa. Niitä kehitetään, mutta ei ole takeita pääseekö niistä yksikään sarjaksi saakka. Martin arvelee, ettei ole todennäköistä että kaikki pääsisivät maaliin saakka.

Haringtonin oma-aloitteisuus Snow-sarjan kehittämiseen on aika yllättävää, sillä hänelle oli rankkaa näytellä hahmoa Game of Thronesissa. Harington on muun muassa sanonut Snow’n olevan väkivaltainen psykopaatti. Toisaalta hän on myös sanonut rakastaneensa jokaista minuuttia sarjan teossa.

Rooli tunki jopa Haringtonin arkielämään ja johti mielenterveysongelmiin, joista hän alkoi kärsiä Game of Thronesin aikana. Tähti sanoi vaivojensa kummunneen fantasiasarjassa näyttelemisestä. Haringtonin mukaan sarjan väkivaltainen, intensiivinen ja tunteikas luonne johti murtumiseen todellisessa elämässä.

– Kävin läpi joitakin mielenterveysongelmia Thronesin jälkeen ja Thronesin loppuvaiheen aikana. Luulen, että se johtui suoraan sarjan luonteesta ja siitä, mitä olin tehnyt vuosia, Jon Snown roolia näytellyt Harington kertoi vuonna 2021.

Harington myös sanoi Game of Thronesin jälkeen, ettei hän halua tehdä spin-off-sarjoja. Mieli näyttää kuitenkin matkan varrella muuttuneen.

Game of Thrones on katsottavissa HBO Max -suoratoistopalvelussa. House of the Dragon puolestaan saapuu palveluun 22. elokuuta.

Lue myös: Game of Thrones -tähti Kit Harington: ”Nuorissa miehissä on jokin vikana” – lyttäsi Jon Snow -hahmonsa – Episodi.fi

Lähde: Metro, Digital Spy, Cinemablend, THR

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia