Halina Reijnin ohjaama eroottinen jännäri Babygirl on yhtä juhlaa, mutta se aiheutti massiivista kuohuntaa Venetsiassa. Erityisesti naiset tappelevat siitä joidenkin haukkuessa sitä ”taantumukselliseksi” ja ”haitalliseksi”, joidenkin kehuessa sitä ”hauskaksi”.
Vaikutusvaltainen toimitusjohtaja (Nicole Kidman) ryhtyy suhteeseen harjoittelijansa (Harris Dickinson) kanssa. Nainen on onnellisesti naimisissa, hänellä on lapsia, menestystä, valtaa. Mutta sängyssä hän etsii jotain erilaista, jotain joka ei sovi yhteen hänen asemansa kanssa – ja vain nuori mies tietää siitä.
– Minä näen elokuvan kuin kirjeenä itselleni. Haluaisin sanoa itselleni: ”Ole ystävällinen ja pidä vähän hauskaa kroppasi kanssa sen vihaamisen sijaan. Ole kiltti ja tee rauha vaginasi kanssa sen sijaan, että pidät sitä jotenkin nolona.” Haluaisin, että ihmiset tulisivat ulos teatterista inspiroituneina, toivottavasti hieman vapautuneina ja täynnä rakkautta itseään kohtaan, Reijn maalailee Episodille ensi-illan jälkeen.
– Tuntuu, että monet naiset pinnistelevät edelleen sen kanssa. Meillä kaikilla on peto sisällämme, mutta emme tunne oloamme mukavaksi sen kanssa, sillä, no, saimme äänioikeudenkin suurinpiirtein vasta pari viikkoa sitten. Meillä on taipumus ulkoistaa petomme sen syleilemisen sijaan. Halusin elokuvasta hauskan, viihdyttävän ja iloisen, mutta taustalla on naisena olemisen pinnistelyä, ajatusta kaikkien roolien esittämisestä täydellisesti.
Naiseuden koko skaala
Romyna Kidman – joka pari päivää myöhemmin palkitaan parhaana näyttelijättärenä – tekee valintoja, joita kaikki eivät voi ymmärtää. Hänellä on kaikkea ja hän on naimisissa Antonio Banderasin kanssa. Mutta intohimoa ei voi eikä ehkä pitäisikään aina yrittää kontrolloida.
– Vaihtelemme heidän roolejaan. Kuka on kissa, kuka hiiri? Romy vai Samuel? Seksi ei ole mustavalkoista, ja meidän on esiteltävä kaikkia sen nyansseja. Usein seksissä on kyse vallasta, Reijn kommentoi.
Mutta oli hetki, jolloin häntäkin pelotti.
– Kuvausten aikana soitin tuottajille ja kysyin: ”Olemmeko tekemässä jotain ihan hullua?” Kun kirjoitan, olen hyvinkin röyhkeä. Se on helppoa, olenhan yksin! He muistuttivat, että kirjoittaessani asia oli minulla täysin selkeä. Romy ei ansaitse rangaistusta. Tämä on taru eikä dokumentti, mutta halusin tosiaan ilmaista, että naisten pitäisi tutustua omaan kroppaansa. Heidän pitäisi saada tehdä virheitä ja käydä synkissä paikoissa, jos siltä tuntuu.
Reijn myöntää, että haluaisi itsekin näytellä moisen mutkikkaan roolin.
Lue myös: The Substance vaati veronsa sen tähdeltä – ihon parantuminen kesti vuoden
– Teatterissa seisoin lavan sivussa katsellen ihmisiä näyttelemässä Richard III:sta tai Macbethia ja halusin itsekin esittää niitä rooleja. On hauskaa, kun saa naisena luoda hahmon, jossa on kaikkia näitä tasoja mutta myös heikkouksia, hänellä on salaisia haluja ja hän on pelkuri. Välillä hän on kiero. On mahtavaa antaa Nicolen kaltaiselle näyttelijättärelle tilaa osoittaa koko skaalaansa.
Mukavasti epämukavaa
Babygirlin ympärillä vellova keskustelu tuo mieleen Poor Thingsiin liittyvät kommentit. Jos se on tarina itsensä löytävästä naisesta, miksi Emma Stonen Bella Baxterin pitää olla bordellissa? Miksi hänen pitää maata kaikkien näiden tyyppien kanssa? Reijnin mukaan seksuaalisuus ei voi olla poliittisesti korrektia.
– Siksi omakin seksuaalisuuteni hämmentää minua, vaikka kaikilla on omat oikkunsa. Minua hämmentää, että päivisin olen hyvin vahva mutta yöllä pidän miehestä, joka on hieman dominoiva. Olenko patriarkaatin aivopesemä vai haluanko sitä aidosti? Myös elokuva esittää tällaisia kysymyksiä.
– Virallisen tarinan mukaan meidän naisten on oltava vahvoja, vahvoja, vahvoja. Sen mukaan ”Se ei ole feminismiä, koska hän ryömii lattialla.” Jos hän haluaa ryömiä lattialla, hänen on saatava tehdä niin. Oikea feminismi on täysin rehellistä ja antaa leikkiä näillä asioilla. Haluan luoda elokuvia, jotka voivat olla hieman övereitä mutta herättävät keskustelua. En ole kuullut yhtä monia keskusteluja orgasmeista kuin parin viime päivän aikana.

Reijn on käsitellyt epämukavia asioita jo elokuvassaan Instinct. Se keskittyy Carice van Houtenin – jonka kanssa Reijn näytteli Paul Verhoevenin Black Bookissa – vankilaterapeuttiin, joka alkaa tuntea vetoa sarjaraiskaajaan. Mutta moinen on vaikeampaa amerikkalaistuotannossa.
– Tunnen vetoa sellaiseen materiaaliin: valtaan, antautumiseen. Amerikka on hieno metafora hämmennykselleni. Siellä ollaan niin puritaanisia ja tunsin tukahtumista. Amerikka tuntuu minulta! Sijoitin kaiken työpaikalle, missä he eivät voi enää edes katsoa toisiaan. Ajattelin, että se olisi hauskaa, Reijn nauraa ja avaa elokuvan seksikohtauksia.
– Monista naisista graafinen seksi ei ole hottia. On suuseksiä seksikkäämpää, kun mies pistää sormensa naisen suuhun. Luomme tarinan päässämme.
– En ollut työskennellyt intiimikoordinaattorin kanssa, en edes näyttelijänä. Se kuulosti pelottavalta. Mutta sitten teimme Bodies Bodies Bodiesin. Siinä ei juuri ollut seksiä, mutta Valloissa ollaan tiukkoja. Tajusin miten hienoa se on, koska se luo kaikille turvaa sanoa nolojakin asioita. Heidän ei tarvitse sanoa niitä minulle, ohjaajalleen, tai kanssanäyttelijälleen. He voivat avautua koordinaattorille: ”En pidä, kun kyynerpäähäni kosketaan.” Se on säädeltyä ja voi ehdottaa hyvinkin intiimejä asioita, koska kaikki tietävät missä mennään. Auttaa, kun voi ohjata sellaisia kohtauksia kuin koreografioita. Ei tarvitse punastella.
Nauti noloista asioista
Reijn tarvitsi silti Kidmanin kaltaisen näyttelijän, jotta elokuvan eroottisuus ei tuntuisi juustoiselta.
– Se on jännää, koska se voi olla niin hömelöä. Samuel kysyy Romyltä: ”Haluatko, että vien sinulta kaiken?” Tajusin, että sehän on [Henrik Ibsenin näytelmä] Hedda Gabler. Tarvitsin tyypin, joka voisi esittää Hedda Gableria. Olen myös ollut hän: ansassa avioliitossaan, valmiina kuolemaan pois. Hän alkoi kiehtoa minua taas nyt, kun olen 48-vuotias ja käynyt läpi hienoista keski-iän kriisiä. Babygirl ei kerro pelkästään halusta. Romy haluaa sen myös tuhoavan häntä hieman.
Omien fantasioidensa tajuaminen voi olla noloa. Ne voivat tuntua typeriltä, vaikka ne elokuvissa näyttävät yleensä täydellisiltä. Paitsi Babygirlissä.
– Ne voivat olla noloja, mutta kun he antavat mennä, se parantaa heitä kumpaakin. Toistensa seurassa he voivat olla omat itsensä, vaikka eivät tunne toisiaan. Siinä on seksuaalisen vapautumisen voima. Sitä yritän opettaa itsellenikin elokuvallani, ja toivottavasti se toimii. Olen sinkku, joten katsotaan…, Reijn vitsailee.
– Minun oli näytettävä miten ja millaista pornoa Romy katsoo. Ääni sanoo dominoivia asioita ja hän koskettelee itseään hyvin tietyllä tavalla. Halusin olla avoin sen suhteen, sillä koko ”nainen ja porno” -juttu on minulle noloa. Halusin sen pois alta. Toivon, että se tuntuu ainutlaatuiselta, koska nämä kaksi horjahtelevat koko ajan. Ensin: ”Mene polvillesi”, ja pian: ”Anteeksi, onko olosi hyvä?” Se oli hulppeaa. Yritän tehdä asioita, jotka sitten tuntuvat tyhmiltä, kuten maidon litkiminen lautaselta. Se on hassua ja aitoa.
Ohjaajan mukaan naiset eivät pitkään tienneet mitä haluavat.
– Halusin, että mies valitsee meidät. Sitten teeskentelemme orgasmia, koska kysehän on vain hänestä. Mutta mitä haluamme ja miten siihen päästään, se on ihan eri juttu, hän toteaa.
– Tällä elokuvalla julistan: ”Nauti olostasi!” Myös itselleni.
Teksti: Marta Bałaga, Venetsia. Kuvat: Scanbox Entertainment.