Kevään Night Visions -festivaali valloittaa jälleen pääkaupunkiseudun maalis- ja huhtikuun vaihteessa huipentuen perinteiseen koko yön kestävään roiskutteluun. Valkokankaalla siis.
Onnistuimme ennen festivaalin alkua saamaan tietoomme tarpeeksi pystyäksemme taas esittelemään kattavan poikkileikkauksen festarin kauhu-, roska- ja väkivaltatarjonnasta.
Luvassa on tuttuun tapaan uutta ja vanhaa elokuvaa. Mukana on irtojäsenten ohella ainakin sarja kiinnostavia korealaiselokuvia menneiltä vuosikymmeniltä sekä muutama In Memoriam -muistelu.
Night Visions -elokuvia:
The Civil Dead
★★
Kaverukset ajelehtivat löntystellen ja puhuvat toisilleen nokkeluuksia. Elokuva on teknisesti hyvin tehty, mutta sen pointti jää hieman kysymysmerkiksi. Dialogikin on paikoin käsikirjoitetun oloista. Ulkoiset puitteet voivat olla kunnossa, mutta käsikirjoituksen ontuessa elokuvalta putoaa pohja. Mieleen tulee väistämättä, että leffanörtit ovat tehneet uneliaan elokuvan, koska se on ollut resursseihin nähden mahdollista. JR
The Eternal Daughter
★★★
Keski-ikäinen Julie vie iäkkään äitinsä Rosalindin syrjäiseen kartanohotelliin, jossa äiti on aikoinaan asunut. Elokuvaohjaajana työskentelevä Julie ei saa hotellissa nukuttua. Hän kuulee öisin mystisiä ääniä keittiöstä ja puutarhasta, eikä pysty rauhoittumaan. Tilda Swinton tekee upean kaksoisroolin Joanna Hoggin goottikuvastosta ammentavan mysteeridraama Juliena ja Rosalindina. Elokuvassa on ovela käänne, joka sysää tarinaa kiinnostavaan suuntaan. Humiseva tuuli ja sumuiset nummet kietovat elokuvan mysteerin sisäänsä ja ylläpitävät sen jännitteistä tunnelmaa vaikka ovatkin kuluneita tehokeinoja goottihenkisessä elokuvassa. SB
Get Carter
★★★★
Yksi parhaista brittiläisistä rikoselokuvista. Lontoossa asuva gangsteri Jack Carter (Michael Caine) joutuu palaamaan kotiseuduilleen Newcastleen veljensä hautajaisiin ennen karkaamista Etelä-Amerikkaan. Carter ei usko kuoleman olleen onnettomuus. Cainen ja Mike Hodgesin parhaita elokuvia, jonka uusi 4K-remasterointi on pakkokatsottavaa. JR
Hundreds of Beavers
★★★★
Mustavalkoisessa mykkäelokuvassa omenaviinan tekijästä, jonka on todistettava itsensä majavien metsästäjänä, juonta älyvapaampaa on vain sen toteutus. Metsän eläviä esittävät ihmiset furry-puvuissa ja efektit ovat kekseliäisyydessäänkin ihastuttavan kotikutoisia. Chaplinin Kultakuumeen pilvessä tehdyltä versiolta vaikuttavan sekoilun huumori on matalaotsaista koululaissellaista, joka tarpeeksi toistettuna ei voi kuin naurattaa. JV
Hunt
★★★★
Squid Game -sarjasta ison yleisön tietoisuuteen pongahtanut Lee Jung-jae esittelee ohjaustaitojaan ohjausdebyytissään, joka on tiivistunnelmainen sukellus Koreoiden väliseen kylmään politiikkaan. Onnistuneita käänteitä, vauhdikasta toimintaa ja fantastisia roolisuorituksia tursuava trilleri viihdyttää isolla kädellä. NT
Lady Vengeance
★★★★
On melko varmaa, ettei Park Chan-Wook ole eläissään tehnyt huonoa elokuvaa. Lady Vengeance ei ole poikkeus sääntöön, sillä tyylikkään väkivaltainen ja mielenkiintoisen epäsuorasti etenevä herkkupala säväyttää ja lopettaa Wookin ikonisen The Vengeance Trilogyn kunnialla. NT
The Lair
★★
Jälleen maan alta löytyy kauhuja Neil Marshallin elokuvassa, mutta The Lair ei valitettavasti ole mikään The Descent – Loukussa. Pääosaa esittää Marshallin tyttöystävä Charlotte Kirk, ja he vastaavat yhdessä käsikirjoituksesta. He eivät valitettavasti ole Paul W.S. Anderson ja Milla Jovovich, eikä ärsyttävien ihmisten kansoittama lopputulos imartele kumpaakaan. Sotilaiden Afganistanissa löytämän bunkkerin hirviöt tarjoavat vuoroin kömpelöitä kumipukuja, vuoroin mukavan vereviä efektejä. JV
The Last Client
★★★
Susanne Hartmann (Signe Egholm Olsen) on tunnettu psykologi, joka pitää yksityisvastaanottoa Kööpenhaminassa. Hänen asiakkaakseen ilmaantuu eräänä päivänä nuori mies, Mark Zidenius (Anton Hjejle), joka paljastuu sarjamurhaajaksi. Mark lupaa säästää Susannen hengen, jos tämä onnistuu ”parantamaan” hänet. Anders Rønnow Klarlundin ohjaama psykotrilleri on paikoitellen turhankin alleviivaava ja etenkin alkupuolella kerronta sortuu epäuskottaviin ylilyönteihin. Elokuvan loppupuolella paljastuu taidokas kudelma, joka sitoo irtonaiset langat yhteen. SB
Memento Mori
★★★
Länsimaiset teinislasherit ja aasialaiset kummittelut yhdistyvät kiehtovasti vuoden 1999 eteläkorealaiskauhussa. Onneton rakkaus ja itsemurhan tehneen tytön jälkeensä jättämä päiväkirja synnyttävät kostonhimoisen hengen korealaisessa tyttökoulussa. Veri on ehkä vähissä, mutta sitä paikkaa arvoituksellinen tunnelma, jota korostaa aikajanan rikkominen ja näkökulman vaihteleminen. JV
Mona Lisa and the Blood Moon
★★★
Erilaisia ja mielenkiintoisia elokuvia tekevä brittiläinen Ana Lily Amirpour on tehnyt leffan mielisairaalasta pakenevasta nuoresta korealaisnaisesta Mona Lisa Leestä (Jong-seo Jeon), joka törmää pakoreissullaan Kate Hudsonin näyttelemään Bonnie-nimiseen strippariin. Mona Lisalla on erikoistaito – tai oikeastaan jedi-ritareiltakin tuttu mielenhallinnan keino – jolla nainen taivuttaa ihmiset tekemään kuten haluaa. Yksinhuoltaja Bonnie haistaa helpon keinon tehdä rahaa käyttämällä hiljaisen naisen taitoja hyväkseen. Kaksikko saa tietenkin poliisit peräänsä. Hienon näköinen elokuva on hieman ponneton ja tarjoaa ennemminkin tyyliä kuin varsinaista laatua. Mukavan poikkeava supersankaritarina kuitenkin. NI
Nameless Gangster: Rules of the Time
★★★★
Korealaisten auktoriteettien tapa mätkiä rikollisia tai muuten vain alempiaan saa aluksi pitämään vuoden 2012 rikosleffaa parodiana länsimaisista mafiaelokuvista ja gansterisarjoista. Ne on selvästi kyllä nähty, ja niille tehdään kunniaa lopetusta myöten. Choi Min-sikin tulkinta menestyväksi rikollispomoksi nousevasta tullivirkailijasta kohottaa 1980-luvun alusta alkavan elokuvan suurten rikostarinoiden kastiin. Choin esittämällä nilkillä ei juuri ole rahkeita, mutta hän osaa manipuloida kulissien takaisia perhesidekuvioita ja traditioihin liittyvää kunnioitusta, jotka ohittavat järjen käytön ja lain kirjaimen, vaikka virkavalta sodan korruptiota vastaan julistaisikin. JV
Nightmare
★★
Mona muuttaa uuteen asuntoon poikaystävänsä Robbyn kanssa. Robby haaveilee lapsista, Mona ei niinkään, koska kärsii pahoista painajaisista ja unihalvauskohtauksissa. Kun naapurin vauva kuolee, pahenevat samalla Monan painajaiset. Pahantahtoinen olento alkaa vierailla hänen luonaan joka yö. Norjalainen psykologinen kauhuelokuva kiusoittelee Rosemaryn painajaisella mutta muuttuu nopeasti tympeäksi Painajainen Elm Streetillä -jatko-osaksi. Ohjaaja Kjersti Helen Rasmussen kompastelee pahasti christophernolanmaisiin twisteihinsä tehden elokuvasta sekavan ja puuduttavan. NI
Project Wolf Hunting
★★★
Iso joukko poliiseja saattaa isoa joukkoa rikollisia laivamatkalla maasta toiseen. Pakojuoni kytee, mutta laivan uumenissa vaanii ehkä jotain sadistisia murhaajiakin vaarallisempaa. Onko järkeä valittaa, että Night Visions -elokuvassa on liikaa itsetarkoituksellista veren kanssa läträämistä? Ehkä, mutta on aika tylsää yrittää melkein pari tuntia miettiä, kuka kymmenistä ja kymmenistä henkilöistä on tarinan päähenkilö ja tajuta sitten, että tekijöitä on koko ajan kiinnostanut vain paineella tyhjennettävät tekoverisammiot. Varsinkin kun aikaisemmin esitellyt ihmishirviöt ovat kiinnostavampia kuin itse pääpaha. JV
Smoking Causes Coughing
★
Tämän vuoden omituisimpia festivaalielokuvia. ”Tupakkaryhmä” lähetetään viikon retriitille, jotta heidän ryhmähenkensä paranisi. Kyseessä on jonkinlainen kömpelö parodian kanssa flirttaileva komedia, jossa osansa saavat esimerkiksi Power Rangers ja Turtlesien mestari Tikku. Hauska se ei ole nimeksikään. JR
Superposition
★★★
Superposition, eli suomeksi kvanttisuperpositio, tarkoittaa sitä, että tietty systeemi voi olla useassa eri tilassa yhtä aikaa. Tanskalaisohjaaja Karoline Lyngbyen lainaa tämän fysiikan teorian ja kumoaa sen parisuhdepsykologiaan. Hipsterihenkinen akateemikkoperhe muuttaa Kööpenhaminasta syrjäisessä ruotsalaismetsässä sijaitsevaan retrofuturistiseen ”mökkiin” vuodeksi. Pariskunnan pitäisi selvitellä välejään ja tutustua toisiinsa. Perheelle on luvattu yksinäisyyttä, mutta yllättäen järven toisella puolella onkin elämää. Alkaa kimurantti psykologinen matka pariskunnan sielumaisemaan. Pian he joutuvat kohtaamaan itsensä – kirjaimellisesti. Vaikka elokuvan idea on kihelmöivä, ei se oikein onnistu käynnistymään alkupuoliskon jännittävästä latauksesta huolimatta. NI
Ultimo Mondo Cannibale
★★★
Kannibaalileffat ovat ehkä elokuvahistoriallisesti kiinnostavimpia triggeroimistaan sensuurivaatimuksista, eikä keskelle ihmissyöjien hallitsemaa saarta laskeutuvista öljynetsijöistä ja heidän kertova Ultimo Mondo Cannibale kuuluu niiden parhaimmistoon. Ruggero Deodaton In Memoriam -näytösleffa kuitenkin sisältää kaikki lajityypin alhaiset elementit hyvässä ja pahassa ja kuuluu tavallaan yleissivistykseen shokkiarvoilla pelaavasta eksploitaatiosta, jollaista ei nykypäivänä enää ikinä voisi tehdä. JV
Pearl
★★★★
Onnistuin missaamaan Pearlin Venetsiassa viime syyskuussa, ja nyt se tuntuu rikolliselta mokalta. Ti Westin elokuvan on täytynyt olla isoin shokeeraaja siellä, isompi kuin Don’t Worry Darlingia ympäröinyt leuat loksauttava draama ja Mark Rylancen valkoiset alkkarit.
Pearl on kauhua, mutta sellaista, jota Victor Fleming olisi voinut tehdä heti Ihmemaa Ozin jälkeen. Siinä Mia Goth näyttäisi, mitä Dorothylle olisi tapahtunut, jos hän ei olisi päässyt pakoon Kansasista, ei edes unissaan. Pearlissa on vanhojen Hollywood-elokuvien vilpittömyyttä kun Gothin esittämä Pearl julistaa ystävällisille maatilan eläimille aikovansa tähdeksi – taas yksi viaton unelmoija, jota moderni maailma ei ole turmellut. Tai siltä vaikuttaa, kunnes hän äkkiä murhaa hanhen ja syöttää sen Theda-nimiselle alligaattorille. Kyseessä on pakko olla koko vuoden paras leffan avaus. Dorothy ei ikinä olisi tehnyt noin!
Tarina on synkkä, sillä sota riehuu niin Pearlin kodin ulkopuolella kuin sisälläkin. Hän on jumissa odottaen miestään sodasta (on vuosi 1918), peläten influenssaepidemiaa ja kärsien kylmän saksalaisäitinsä jatkuvasta nujertamisesta. Hän haluaa pakoon pieneltä farmiltaan, mutta minne mennä? Suoraan elokuviin, tietty. Paikallinen kilpailu voisi olla hänen lippunsa sinne, kunhan hän vain tanssii kuten valkokankaan tytöt. Ja hoitelee muutaman ongelman pois päiväjärjestyksestä, yleensä heinähangolla.
Goth, joka osallistui käsikirjoittamiseen, on niin hyvä, että se on pelottavaa. Tämä ja tuore Sundance-jännäri Infinity Pool, jossa hän manipuloi Alexander Skarsgårdin alistuneeseen tokkuraan, osoittavat ettei hän ole vain uusi ”scream queen”. Hän osoittaa, että genre-elokuva voi olla paras pelialusta näyttelijälle, koska niissä voi olla moneksi: tyttönen, uskollinen nuori vaimo, seonnut tähdenalku, joka – oletamme – nimesi alligaattorinsa Theda Baran, yhden mykkäelokuvan aivan ensimmäisten vamppien mukaan.
Goth heittäytyy täysillä elokuvan naurettavimpiinkin kohtauksiin, ja pitelemättömyydessään häneen on pakko uskoa, vaikka hän suutelisi variksenpelättiä. Hänestä jopa hieman pitää.
Pearl on puoliksi retro kunnianosoitus, puoliksi kauhistuttava tarina naisesta, jolta on riistetty oma elämä siinä määrin, että hän alkaa viedä sen muiltakin. Elokuva on silkkaa nautintoa – kunhan sietää veristä sotkua. Toivottavasti tämä X:n esiosa ei jää ilman seuraajia. Täytyyhän alligaattorienkin syödä. MB
Arvioijat:
JR – Jesse Raatikainen
JV – Jouni Vikman
MB – Marta Bałaga
NI – Niko Ikonen
NT – Niklas Tirkkonen
SB – Susanna Bono
