Epämuodollinen on lievä sana kuvaamaan Charlotte Gainsbourgin pukeutumista. Hän ilmestyy aamun ensimmäiseen haastatteluunsa Kööpenhaminan D’Angleterre-hotellissa valkoisessa t-paidassa ja farkuissa. Edellisen päivän valokuvaustilaisuudessa hän käveli samassa asussa käytännössä huomaamattomana, kun kanssanäyttelijät Stellan Skarsgaard ja ensikertalainen Stacy Martin sekä ohjaaja Lars von Trier olivat kuvaajien saartamia. Vain yksi nimikirjoitusten metsästäjä bongasi Gainsbourgin, jossa on naapurintytön viattomuutta – kunnes hänet näkee valkokankaalla ja tajuaa hänen olevan yksi aikamme rohkeimmista näyttelijättäristä.
Hän pudottelee vahvoja mielipiteitä runsaan huumorin kera silkin pehmeällä äänellä. Hänen englannissaan on selvä brittiaksentti, ja sitä maustavat ranskankieliset lisät, kun hän joutuu etsimään sanoja. Olen yksi kuudesta ensimmäisestä kansainvälisestä lehtimiehestä, jotka pääsevät keskustelemaan hänen Joe-roolihahmostaan ennen von Trierin kohuelokuvan Nymphomaniac ensi-iltaa. Hän kannattelee kahdeksi kahden tunnin osioksi jaettua elokuvaa hennoilla mutta vahvoilla hartioillaan.
30 vuotta kestäneen ja 50 elokuvaa tuottaneen uransa aikana 42-vuotias näyttelijätär on työskennellyt vaikuttavan ohjaajajoukon kanssa. Ensimmäisenä tietysti isänsä. Charlotte esiintyi lauluntekijä, laulaja ja ohjaaja Serge Gainsbourgin töissä jo teininä, mutta sen jälkeen häntä ovat ohjanneet Claude Miller, Patrice Leconte, Alejandro González Iñárritu ja Todd Haynes. Viimeisimpänä Tanskan Lars von Trier kolmessa viimeisimmässä elokuvassaan.
Nymphomaniacin päähenkilö ja kantava voima Joe saattaa olla vaikein rooli, jonka hän on koskaan tehnyt. Ohjaajan leikkaus elokuvasta kestää viisi tuntia ja 25 minuuttia, mutta teattereissa siitä nähdään nelituntinen versio. Elokuvan nimen velvoittamana Joe tekee kaikkensa maatakseen mahdollisimman monen miehen kanssa ja etsiäkseen seksuaalista tyydytystä mitä moninaisimmilla tavoilla. Nymphomaniac koostuu kahdesta tasosta: se on takaumina esitetty elämäntarina, jota pahoinpideltyä Joeta esittävä Gainsbourg kertoo Stellan Skarsgaardille.
Skarsgaardin Seligman on vanhempi ja viisaampi mies, joka taustoittaa kertomusta laajalla tietoudellaan kirjallisuudesta, luonnosta ja musiikista. Hän on myös neitsyt, joten näyttämö on valmis mielenkiintoiselle kohtaamiselle, joka tarjoaa paljon keskustelunaihetta teatterista poistumisen jälkeen – jos sisään uskaltaa. Lehdistönäytöksessäni elokuvan tuottaja toivotti ovella: ”onnea matkaan”.
Gainsbourg näki Nymphomaniacista ensin ohjaajan pitkän version, joka teki häneen syvän vaikutuksen.
– Sillä, että olin itse elokuvassa, ei ollut mitään merkitystä. Olin vain kuin kuka tahansa katsoja, ja pidin siitä. Sitten näin nelituntisen version ja olin tietysti pettynyt, koska se ei ollut versio, jonka Lars olisi halunnut julkaista. Silloin näin pääasiassa eroavaisuudet, mutta se oli silti hyvä elokuva.
Pienten viilausten lisäksi tuottajat poistivat elokuvasta isojakin osuuksia.
– Varsinkin eksplisiittisiä lähikuvia poistettiin. En kerro isoimmasta tapauksesta, mutta se liittyi itsensä kiduttamiseen.
Näyttelijätär ei osaa nimetä elokuvan provosoivinta teemaa.
– En usko, että edes provosoiduin. Joe on kyllä provokatiivinen ihminen. Näen hänet yhtenä Lars von Trierin puolena, varsinkin Joen kyynisyyden. Joe haastaa maailman olemassa olollaan, sillä tavalla hän ajattelee itseään.
Joe muun muassa puolustaa pedofiilejä, jotka eivät toteuta mielihalujaan.
– Kyllä, se on provosointia. Mutta myös ymmärrän häntä, sillä silloin ei ole tehnyt mitään väärää. Voiko pelkkien ajatusten perusteella tuomita? Meillä kaikilla on epämiellyttäviä ajatuksia, pitäisikö meidän joutua vankilaan niistä? Ymmärrän mitä hän yrittää sanoa ulkopuolisuudesta ja kuinka hän säälii miestä, jonka kaikki haluavat tuomita. Hän on itsekin hylkiö.
Jotkut kohtaukset ovat hyvin häiriinnyttäviä katsoa, kuten pitkä piiskausjakso.
– Oli häiriinnyttävää olla mukana siinä! Mutta myös hauskaa. Lavaste ja kuvaaminen olivat hauskaa ja jopa jännittävää kaiken draaman keskellä. Se oli myös aavistuksen nöyryyttävää ja noloa, mutta oli nerokasta ottaa siihen Jamie Bell. Lukiessani käsikirjoitusta kuvittelin siihen ison körmyn. Oli hieno yllätys nähdä tämä hienostunut nuori ja kaunis mies. Ne kuuluvat suosikkikohtauksiini.
Kaikilla elokuvan tähdillä oli ”pornosijaiset”, mutta Gainsbourg ei tiedä omansa nimeä.
– Emme istahtaneet yhdessä kahville. He olivat yleensäkin aika ujoja suhteemme. Lähdimme aina pois paikalta, kun he ryhtyivät esiintymään.
Joen ja Skarsgaardin hahmon väliset keskustelut olivat rauhallisempia kohtauksia, mutta eivät sen helpompia kuvata.
– Olin siinä harhakuvitelmassa, koska niille oli varattu kaksi viikkoa aivan lopussa. Ajattelin, että vaikeat osat olisivat ohi, mutta puhekohtaukset olivat painajaista. Olin valmistautunut ja harjoitellut, mutta se oli kuin näytelmää – kuin koulun pakkopullaprojekti! Lähes oma elokuvansa.
Teksti: Jacob Wendt Jensen
Lue lisää Nymphomaniac-elokuvasta uudesta Episodista 1/2014.