Ohjaajalegenda Jim Jarmusch antoi haastattelun IndieWirelle, jolle kertoi vihoittelevansa Cannesin elokuvajuhlille. Syy on se, ettei festivaali suostunut ottamaan hänen uusinta Father Mother Sister Brother -elokuvaansa kilpasarjaan.
Cannesin sijaan elokuva nähtiin Venetsian elokuvajuhlilla, jossa se palkittiin festivaalin pääpalkinnolla, Kultaisella leijonalla.
”Lähetimme elokuvan Cannesiin ja meille sanottiin, että sitä ei valita kilpasarjaan, mutta se saatetaan asettaa kilpailun ulkopuolelle. Vastasin, että en ole tehnyt elokuvaa viiteen vuoteen ja olen ollut Cannesissa useasti. Se ei ole sopivaa minulle”, Jarmusch sanoo.
”Kilpasarja Cannesissa on minulle hyvin tärkeä, ei kilpailun takia, vaan elokuvan profiilin takia, kun se julkaistaan, jotta sijoittajat saavat rahansa takaisin ja saan tehdä seuraavan elokuvan. Palkinnoista ei ole kyse”, ohjaaja selventää.
”Minusta oli ihanaa olla Venetsiassa elokuvan kanssa. En ole ollut siellä aikoihin. Festivaali on todella upea. Nyt en tavallaan edes halua koskaan palata Cannesiin.”
Lue myös: Jim Jarmusch voitti Kultaisen leijonan – Voittoa seurasi vastareaktio