Etsi
Avengers: Infinity War on saanut juuri ensi-iltansa. Se rikkoi jo ennakkoon lukuisia lippukassaennätyksiä USA:ssa. Leffa tulee olemaan vuoden suurimpia hittejä – ellei jopa suurin.
Studio on kiinnostunut näyttelijättärestä.
Klassikossa kostoa hautova maanviljelijä lähtee Yhdysvaltain sisällissotaan.
Elokuva saa Yhdysvaltain ensi-iltansa kesällä.
Tuntemattoman sotilaan tallenne on myynyt platinaa.
Avaruusseikkailuelokuvat saanevat ensimmäisen naisohjaajansa.
Viime vuonna ensi-iltansa sai The Mummy -elokuva, joka on uusi versio aiemmasta samannimisestä elokuvasta.
Eeppinen seikkailu halki fantasiamaailman, demoneilla ja viisauden kääröjen etsimisellä höystettynä… Tuoreen sarjan aineksissa ei olla ainakaan säästelty.
Netflix on tilannut kymmenosaisen ensimmäisen kauden Another Life -nimistä sarjaa.
Ohjaaja Ridley Scott hakee revanssia heikosti menestyneelle The Counselor -filmilleen, sillä hän palaa huumeiden maailmaan seuraavassa elokuvassaan.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2008 valmistunut Yön ritari.
Ei ollut kuitenkaan viihteellä.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut Riivattu 2.