Nyt Viaplayssä: Muumioleffan uudessa versiossa päätähtenä potkii itse Toiminta-Tomppa

Viime vuonna ensi-iltansa sai The Mummy -elokuva, joka on uusi versio aiemmasta samannimisestä elokuvasta.

27.4.2018 11:59

Viime vuonna saattoi muutama jo teini-ikänsä ohittanut elokuvakatsoja hieraista silmiään uusimpien elokuvien mainoksia katsellessaan: kesän toimintauutuutena tarjottiin elokuvaa nimeltä The Mummy eli Muumio, mutta eikös sellainen elokuva jo tehty vuonna 1999?

Kyllä, mutta tämä vuoden 2017 versio on reboot eli uudelleenkäynnistäminen. Vuosia on selkeästi kulunut tarpeeksi aiemmasta The Mummy -franchisesta, eikä Brendan Fraserkään ole enää tuttu kaikille katsojille.

Uuden The Mummy -elokuvan pääosassa rymistelee toimintatähtien legensa Tom Cruise.

The Mummy on nyt katsottavissa Viaplayn suoratoistopalvelussa.

Katso traileri alta!

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia