Etsi
Jussi-gaalan palkituimmat elokuvat olivat Tyhjiö ja Juice.
Netflix julkaisee Larsonin ohjausdebyytin.
IMDb-arvosana 7,8.
Tony Cervonen ohjaama Scoob saa ensi-iltansa toukokuussa 2020.
IMDb-arvosana 7,6.
Animaatioelokuva toteutetaan liikkeenkaappauksella.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2014 valmistunut Kingsman: Salainen palvelu.
Tänään nähdään televisiossa dinosaurusleffa Jurassic Parkin jatko-osa Kadonnut maailma.
Toista elokuvaa varten haluttiin keksiä mahtava idea.
Elokuva saa ensi-iltansa Suomessa 12. huhtikuuta.