Robert De Niro on kohta television kovapalkkaisin draamanäyttelijä – sarjasta on jo jotain tietoja

Televisiossa nähdään jälleen yksi kovan luokan näyttelijä.

23.8.2017 04:31

Robert De Niro tekee monien Hollywood-näyttelijöiden tapaan ainakin väliaikaisen loikkauksen television puolelle. Hän näyttelee tulevassa Amazon-suoratoistopalvelun draamasarjassa, jolla ei ole vielä edes nimeä.

Palkkaa De Niro tulee saamaan rutkasti – 775 000 dollaria jaksolta, joka on eniten kaikista draamasarjojen televisionäyttelijöistä. Sarjassa tulee esiintymään De Niron lisäksi toinenkin Hollywood-tähti – Julianne Moore.

Sarjasta ei ole vielä paljon tietoja. Se tulee kuitenkin olevan jakso jaksolta etenevä tarina sen sijaan, että joka jaksossa olisi oma tarinansa.

Käsikirjoittajana toimii kyvykäs David O. Russell, joka on käsikirjoittanut muun muassa elokuvat American Hustle ja Unelmien pelikirja.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia