Etsi
Elokuva ei tule pääsemään valkokankaalle.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1974 valmistunut Kummisetä II.
Aivojen koko kapasiteetti vapautetaan elokuvaan perustuvassa sarjassa.
Ei liene kovin miellyttävää tehdä rooli vastentahtoisesti.
Olivia Munn julkaisi Instagramissa kuvia syntymäpäiväjuhliensa viettämisestä.
Vaivaa on nähty.
Kohtaus kuitenkin karsittiin pois käytännöllisten syiden ja tiukan aikataulun vuoksi.
Klassikon jatko-osaa joutuu odottamaan vielä pari vuotta.
Klassikkoa ei voi kuitenkaan suositella ahtaanpaikankammoisille.
Katsojat joutuvat jännittämään hahmojen kohtaloita.
Viesti nuorille.
Rohkea veto tähdeltä?
Virkakoneisto heitti tähden vankilaan.