Tänään tv:ssä: Tämä mestariteos on harvinainen tapaus – ”Parempi kuin edeltäjänsä”, ”Ehkä kaikkien aikojen paras jatko-osa”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1974 valmistunut Kummisetä II.

2.7.2017 06:27

Francis Ford Coppolan mestarillisen Kummisedän jatko-osa on jos mahdollista vielä edeltäjäänsäkin vaikuttavampi elokuva. Yhdessä kaksi ensimmäistä Kummisetää ylsivät harvinaislaatuiseen saavutukseen voittamalla kumpikin parhaan elokuvan Oscarin. Kaiken kaikkiaan elokuva keräsi 11 Oscar-ehdokkuutta ja voitti niistä kuusi: parhaan elokuvan lisäksi palkinnot tulivat myös mm. parhaasta ohjauksesta, käsikirjoituksesta sekä Robert De Nirolle parhaasta miessivuosasta.

Kummisetä II kertoo rinnakkain kahta tarinaa. Robert De Niro on nuori Vito Corleone, joka saapuu Amerikkaan pikkupoikana 1900-luvun alussa jouduttuaan pakenemaan kotikaupungistaan Sisiliassa paikallisen mafiapomon tappokäskyä. Vaatimattomissa oloissa perheen perustanut mies oppii vähitellen kuinka menestyä, ja hänen rikosimperiuminsa saa alkunsa.

Al Pacino puolestaan on ykkösosan kokemustensa kylmettämä Michael Corleone, joka jatkaa 50-luvulla oman mafiaperheensä liiketoimien kehittämistä Nevadassa. Kummisedän alkupuolen idealistista on kehittynyt piinkova ja häikäilemätön liikemies, joka ei epäröi raivata tieltään ketään. Hänen yksityiselämänsä alkaa kuitenkin näivettyä, ja ongelmat vähitellen kasaantua myös rikollisen toiminnan ympärillä.

Yli kolmituntinen eepos on yksi elokuvahistorian upeimmista saavutuksista, ehkä kaikkien aikojen paras jatko-osa.

Kummisetä II esitetään Hero-kanavalla sunnuntaina 02.07.2017 klo 21.00. Katso alta klassinen kohtaus elokuvasta.

Lisää luettavaa