Paramount Pictures on ilmoittanut, että Top Gunin jatko-osa saa ensi-iltansa 12.7.2019.
Tom Cruise tulee palaamaan ikoniseen roolinsa Tony Scottin alkuperäisestä elokuvasta vuodelta 1986. Ohjaajaksi on pestattu Joseph Kosinski, jonka kanssa Cruise teki yhteistyötä vuonna 2013 ilmestyneessä Oblivion-elokuvassa.
Vähän aikaa sitten uutisoitiin, että jatko-osan nimi tulee olemaan Top Gun: Maverick, mutta raporttien mukaan elokuva on tällä hetkellä ilman virallista nimeä.
Jatko-osassa tullaan käsittelemään hävittäjäpilottien paikkaa maailmassa, kun miehittämättömät ilma-alukset yleistyvät.
Lähde: Coming Soon