Etsi
Suoratoistopalvelun uusinta lisäystä katsoessa kannattaa pitää valot päällä.
Youtube-kanava Alltimemovies listasi kaikkien aikojen huonoimmat sarjakuvaelokuvat.
Ant-Manissa Kurt-nimistä hakkeria esittänyt David Dastmalchian kertoi Entertainment Weeklylle supersankariseikkailun jatko-osasta.
Jo valmiiksi synkkä ja masentava elokuva olisi voinut olla vieläkin lohduttomampi.
Terminatoria ei ole vielä viety romuttamolle.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2004 valmistunut Collateral – väärä aika, väärä paikka.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2011 valmistunut Bernie.
Seitsemäs tuotantokausi saattaa jättää aikaisemmat kaudet varjoonsa – ainakin käsikirjoituksien suhteen.
Miesstrippareihin liittyvä idea ei innostanut tähteä.
Käsikirjoittaja ja Johnny Depp eivät olleet samalla aaltopituudella merirosvoseikkailun käsikirjoituksesta.
Poistuu suoratoistopalvelusta 24. toukokuuta.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2011 valmistunut kauhua ja komediaa yhdistelevä The Cabin in the Woods.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2011 valmistunut Shame.