Tänään tv:ssä: Tositapahtumiin perustuva musta komedia – ”Omaleimainen ja erilainen elokuva, joka on kaiken lisäksi hauska”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2011 valmistunut Bernie.

21.5.2017 06:27

Tositapahtumiin perustuva musta komedia kertoo lempeältä vaikuttavasta hautausurakoitsijasta, joka ystävystyy varakkaan eläkeläisrouvan kanssa.

Kaksikosta tulee erottamaton, mutta eläkeläisrouvan läheisriippuvuus ja kontrollinhaluinen käytös aiheuttaa jännitteitä. Lopulta heidän suhteensa saa karun lopun, kun hautausurakoitsija päätyy tappamaan rouvan.

Richard Linklaterin (Boyhood) ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään Jack Black, Shirley MacLaine ja Matthew McConaughey.

Bernie sai ilmestyessään erittäin positiivisen vastaanoton. Rotten Tomatoes -sivuston mukaan jopa 89 prosenttia elokuvan saamista arvioista on positiivisia. Etenkin Jack Blackin roolisuoritus kieroutuneena hautausurakoitsijana sai paljon kehuja.

”Omaleimainen ja erilainen elokuva, joka on kaiken lisäksi hauska”, kirjoitti Tresspass-julkaisu.

Bernie nähdään Hero-kanavalla sunnuntaina 21.05.2017 klo 19.00. Katso traileri alta.

Lähteet: IMDb, Allflicks, Rotten Tomatoes

Lisää luettavaa