Etsi
Pankkiryöstöelokuvan kuvaukset odottanevat näyttelijän paluuta.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2005 valmistunut Luunmurskaajat.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2008 valmistunut komedia Velipuolet.
The Crossing -lyhäri antaa esimakua tulevasta Alien: Covenantista.
Ohjaajan edellinen elokuva Billy Lynn’s Long Halftime Walk floppasi pahasti Yhdysvaltojen lippuluukuilla. Ehkä tässä on kaivattu yleisömenestys?
Miami Vice -ohjaaja ison projektiin kimppuun pientä ruutua varten.
Lambertin perhettä vainonneet kummitukset aloittivat touhunsa jo aikoja sitten.
Parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon klassisesta Uhrilampaat-elokuvasta voittanut Jonathan Demme on kuollut.
Paul Verhoeven jatkaa Ranskassa.
Puutteistaan huolimatta hittielokuva.
Ei tarvitse huolestua. Juttu ei varsinaisesti sisällä spoilereita, koska James Gunn ei paljasta hahmon nimeä.
Life, uh, finds a way.
Päähenkilöiden näyttelijät valittu.