Uhrilampaat-ohjaaja Jonathan Demme on kuollut

Parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon klassisesta Uhrilampaat-elokuvasta voittanut Jonathan Demme on kuollut.

Legendaarinen ohjaaja oli kuollessaan 73-vuotias. Hän kuoli ruokatorven syövästä ja sydäntaudista johtuvien komplikaatioiden takia.

Alun perin syöpä diagnosoitiin vuonna 2010, mutta ikävä tauti teki paluun 2015. Parin viime viikon aikana ohjaajan kunto heikkeni rajusti.

Demme oppi ohjaajan taitonsa b-leffakeisari Roger Cormanilta 1970-luvulla. Sen jälkeen Demme työskenteli tv:n parissa ohjaten muun muassa Columbon osia sekä tehden dokumentteja ja kokopitkiä elokuvia.

Demme teki musiikkidokkareita esimerkiksi Neil Youngille, Justin Timberlakelle ja Talking Headsille.

Legenda ohjasi ikimuistoisia elokuvia kuten Uhrilampaat, Philadelphia, Mantsurian kandidaatti, Gangsterin heila ja Something Wild.

Demme oli naimisissa Joanna Howardin kanssa ja heillä on kolme yhteistä lasta.

Lähde: Uproxx

Aiheeseen liittyvät jutut