Etsi
Pitkäaikainen animaatiosarja Simpsonit elää jo ihan omaa elämäänsä, mistä esimerkkinä on sarjan vaikutus kielen kehitykseen.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2007 valmistunut I Am Legend.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2015 valmistunut Trumbo.
Veteraanitähti tykkää letkautella.
Väkivallalta sentään vältyttiin.
Ei se ollutkaan kollegan syytä…
Disney on tuonut animaatioidensa lisäksi markkinoille tuttujen hahmojen niin sanottuja live action -elokuvia.
Ohjaaja on ollut pitkään ehdolla seuraavan 007-elokuvan luotsiksi.
Ei ihan tavallista muhennosta. Spoilerivaara, jos et ole nähnyt uusinta jaksoa.
Aikamoinen tipautus.