Kymmenen tähtinäyttelijää, jotka kieltäytyivät menestysroolista – lista

Elokuvatähdillä eivät aina mene roolivalinnat nappiin. Joskus kenties valitaan ihan väärä rooli, joskus kieltäydytään menestysroolista. The Telegraph keräsi kymmenen näyttelijää, jotka ovat kieltäytyneet menestysroolista.

1. Sean Connery kieltäytyi Gandalfin roolista Taru sormusten herra -elokuvissa, koska ”ei ymmärtänyt käsikirjoitusta.”

2. Cary Grantista piti tulla James Bond. Jopa Albert Broccoli houkutteli häntä, mutta roolin otti lopulta Sean Connery.

3. Burt Reynolds on myöntänyt, että hän katuu eniten Han Solon roolista kieltäytymistä. Rooli meni lopulta silloin vielä puuseppänä työskenneelle Harrison Fordille. Reynolds vierittää osan syystä agentilleen.

4. Will Smith kieltäytyi Neon roolista The Matrix -elokuvissa. Sanoi myöhemmin, että olisi luultavasti pilannut elokuvan. Kehui Keanu Reevesin suoritusta, koska antoi elokuvan puhua puolestaan nostamatta itseään liikaa esiin.

5. James Caan olisi saattanut olla Randle Patrick ”Mac” McMurphy Yksi lensi yli käenpesän -elokuvassa, mutta hän kieltäytyi roolista. Caan sanoi kuvitelleensa aikoinaan, ettei elokuva ole tarpeeksi visuaalinen, eikä hän pitänyt Milos Formania niin hyvänä ohjaajana kuin hän oli. Elokuva voitti viisi Oscaria.

6. Molly Ringwald ei edes kunnolla muista kieltäytyneensä Pretty Woman -elokuvasta, mutta niin hän kuitenkin teki. Hänen mielestään elokuva on hyvä Julia Robertsin ansiosta. Elokuva tekikin Robertsista tähden.

7. Tom Selleckille olisi luultavasti kelvannut Indiana Jonesin hattu, mutta aikataulusyistä hän joutui kieltäytymään.

8. John Travoltalle tarjottiin Forrest Gumpin roolia, mutta hän kieltäytyi. Myönsi sen olleen virhe. Rooli meni Tom Hanksille ja elokuva voitti kuusi Oscar-palkintoa.

9. Kevin Costner olisi voinut olla Andy Dufresne Avain pakoon -elokuvassa. Hän kuitenkin halusi työskennellä Waterworldin parissa. Sanoi katuvansa päätöstään.

10. Michelle Pfeifferin mielestä Uhrilampaat oli liian väkivaltainen ja FBI-agentti Clarice Sterlingin rooli meni Jodie Fosterille.

Kuva: Yksi lensi yli käenpesän

Lähde: The Telegraph

(Episodi/MLE)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut