Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla tavataan ihmisiä ja muita ihmeolentoja

Hytti nro 6

Pienenä markkina-alueena Suomi on pitkälti muutaman pienen mutta sinnikkään maahantuojan ja ennen kaikkea elokuvafestareiden varassa, mitä tulee länsimaiden ulkopuoliseen elokuvaan ja yleensä valtavirrasta poikkeavaan tarjontaan. Pandemian vuoksi sillä rintamalla on ollut hiljaista, mutta pääkaupunkiseudun teattereihin vihdoin palaava Rakkautta & Anarkiaa on rokote siihen vaivaan!

Helsingin kansainvälisen elokuvafestivaalin, virallisen nimensä sijaan yleensä paremmin vetävällä nikillään tunnetun leffatapahtuman koko ohjelmisto julkaistaan syyskuun alussa. Episodi esittelee perinteiseen tapaan Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin kiinnostavia tärppejä. Vaikka pyrimme poimimaan rusinoita pullasta, kannattaa muistaa, että ohessa olevat nostot ovat vain pintaraapaisu moninkertaisesta, aina katsomisen arvoisesta ohjelmistosta.

Vielä muutama kuukausi sitten festivaalit tapahtuivat pääasiassa verkossa. Täytyy antaa tunnustusta, että usein – etenkin täällä Suomessa – se sujui erinomaisesti. Ei kuitenkaan ole elokuvan teatterissa kokemisen vertaa. Niinpä Rakkautta & Anarkiaa esittää valkokankaillaan myös sisartapahtumansa Season Film Festivalin ohjelmiston.

Festareilla nähdään maailman merkittävillä elokuvatapahtumilla kuten Berliinissä ja Sundancessa jo kohauttaneita ja säväyttäneitä visioita. Terveisiä on myös elokuvajuhlien Mekasta, Cannesista. Suomalaisittain tärkeitä nimikkeitä ovat Juho Kuosmasen palkittu Hytti nro 6 sekä Khadar Ahmedin Guled & Nasra. JV

After Love

★★★★

After Love on Aleem Khanin vaikuttava elokuva erään naisen tuskasta. Joanna Scanlan on uskomattoman hyvä leskenä, jolle selviää hänen miehensä pitäneen suuriakin salaisuuksia vaimoltaan. Elokuvan keskeisiä teemoja ovat suru ja anteeksianto ja empatia ja katsojalta pyydetäänkin näitä kaikkia elokuvaa katsoessa ja eläessä. ML

Ailey

★★★

Modernin tanssin suuruus, tanssija, koreografi Alvin Ailey (1931–1989) uudisti tanssia ja otti suuria harppauksia erityisesti yhdysvaltalaisen mustan tanssin saralla. Aileyn elämä on eittämättä monipuolinen ja mielenkiintoinen, kuten hänen taiteensa. Jamila Wignot’n hieman yksioikoisessa dokumentissa mies itse jää kuitenkin etäiseksi. JR

Bad Luck Banging or Loony Porn

★★★

Tämän vuoden Berliinin jury koostui vain aiemmista voittajista, joten ei ihme, että he palkitsivat Radu Juden, joka vaikuttaa joko tosi hauskalta seuralta tai pähkähullulta. Hänen pitkällä seksikohtauksella alkava uutuutensa ei ole helpointa katsottavaa, mutta itse asiassa se kiteyttää maailman, jossa elämme ja sen ennakkoluulot aika hemmetin hyvin. Valitettavasti. MB

Bliss

★★★

Pätevä draama kahdesta seksityöntekijästä, jotka tapaavat berliiniläisessä bordellissa ja rakastuvat. Naiset löytävät toisistaan jotakin, mitä ovat jääneet vaille. Intohimot pulppuavat Blississä (alkuperäisnimeltään Glück), joka oli ehdolla Panorama-sarjassa Berliinin elokuvajuhlilla. Elokuva on ohjaaja Henrika Kullin toinen pitkä elokuva, ja ainakin sen perusteella tekijää kannattaa pitää silmällä. JR

Charlatan

★★★

Puolalainen elokuvantekijä Agnieszka Holland opiskeli Prahan esittävien taiteiden akatemiassa, joten hän on kuin kotonaan tšekkitarinoiden parissa. Tässä tunnetun parantajan inspiroimassa tarinassa on kaikkea: kielletty homoseksuaalinen suhde, politiikkaa ja virtsanäytteitä. ”Ehkä rakkaus voi olla heikkouksiamme vahvempi”, Holland totesi Berliinissä. ”Tai sitten rakkaus on vain rakkautta. Se on niin yksinkertaista.” MB

Cryptozoo

★★★★

Olemme hypettäneet tätä Sundancesta lähtien, joten miksi jättää vielä yksi tilaisuus väliin. Psykedelinen animaatio saa Yellow Submarinen vaikuttamaan Pipsa Possulta näyttäessään miten ihmiset onnistuvat mokaaman kaiken, aina. Jopa yrittäessään pelastaa myyttisiä olentoja, jotka pärjäisivät paljon paremmin ilman heitä. MB

American Utopia

★★★

Spike Leen ohjaama American Utopia on erityistä herkkua muusikko David Byrnen faneille, mutta Leen energinen ohjaus ja elokuvasta henkivä positiivisuus varmasti vetävät puoleensa myös muita katsojia. Lee on onnistunut tuomaan Byrnen energisyyden ja läsnäolon hienosti valkokankaalle, mutta American Utopia kompastelee silti konserttielokuvien perinteisyyksiin. ML

Flee

★★★★★

Maailmassa on niin paljon pakolaisdokumentteja, että on ihme, että Jonas Poher Rasmussen onnistuu – animaation keinoin – kertomaan aivan uuden tarinan ja koskettamaan niin syvästi, että elokuvaa on vaikea katsoa itkemättä avoimesti. Ja sitten nauramatta. Ja sitten huokaillen, kun yksi mies päättää avautua menneisyydestään. Oikea ihme elokuvaksi, todellakin. MB

The Girl and the Spider

★★★

Sveitsiläisveljesten Ramon ja Silvan Zürcherin ohjaama ja käsikirjoittama The Girl and the Spider purkaa muuton yhteydessä kiemuraisia ihmissuhteita ja tarinallisia kerroksia kiehtovalla tavalla. Lisa on muuttamassa omilleen kommuunista. Mara kamppailee Lisan herättämien ristiriitaisten tunteiden kanssa. Maran mielessä kämppisten ja naapureiden tarinat lentävät maagisiin mittasuhteisiin. Visuaalisesti vaikuttava ja kerroksellisuudessaan ja symboliikassaan kiinnostava elokuva jättää ajoittain liikaakin arvailujen varaan. SK

Gunda

★★★★

Jotkut vähättelivät ensin ”possudokumenttia” vain seuratakseen sitten sen vegaaniohjaajan jalanjäljissä.  Viktor Kosakovski näyttää eläimen kauneuden ja tuskan ja sai tuottajaksi Joaquin Phoenixin – ja hyvästä syystä. Mykistävästi mustavalkoisesti kuvattu elokuva on otteeseensa kaappaavaa katsottavaa, mutta varoitus: tämä ei ole Babe – urhea possu. Sydämiä särkyy. MB

Kajillionaire

★★★

Miranda Julyn Kajillionare on hämmentävä outolintu. Sen aallonpituudelle on vaikea asettautua, mutta kun elokuvan sisälle viimein pääsee, on se hauska ja lämmin tarina perheestä ja identiteetistä. Evan Rachel Wood loistaa pääosassa. ML

The Most Beautiful Boy in the World

★★★★

Muistatteko Luchino Viscontin Kuolema Venetsiassa -elokuvan nuoren, enkelimäisyydessään ylimaallisen pojan? No, tämä elokuva palauttaa hänet maan pinnalle. Nyt 66-vuotias Björn Andrésen puhuu elokuvasta, joka teki hänestä kuolemattoman ja samalla tuhosi hänen elämänsä. Kyseessä on rankka kuvaus hyväksikäytön täyteisestä elämästä mutta myös irti päästämisestä. Siitä ”maailman kauneimmasta pojastakin”, joka kaikki nämä vuodet pelkäsi avata suunsa. MB

P.S. Burn This Letter Please

★★★★

New Yorkista löytyy 60 vuotta vanha laatikko täynnä kirjeitä 1950- ja 60-luvuilla vaikuttaneilta drag- ja LGBTQ-vaikuttajilta. Siihen aikaan kaikki seksuaalisesti poikkeava käytös oli laitonta, joten mitään todisteita ei saanut jättää jälkeensä – siihen dokkarin nimi viittaa. Dokumentissa tutustutaan kirjeissä mainittuihin hahmoihin ja heidän elämäänsä. Osa on edelleenkin elossa, moni ei. Keskiössä on salanimellä kulkeva Reno Martin, joka nousi Hollywoodissa korkeaan asemaan a-listan tähtien agenttina. Dokumentti on mielenkiintoinen kurkistus ahtaalle ajettujen seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten elämään konservatiivisessa menneisyydessä. NI

The Pink Cloud

★★★★

Sääliksi käy ohjaaja Iuli Gerbasea, joka joutuu päivät pitkät selittämään saaneensa idean elokuvaan ennen pandemaa. Se tuntuukin uskomattomalta, sillä hänen tarinansa mystisistä tapahtumista, jotka pakottavat ihmiset lukittautumaan neljän seinän sisällä ensin kuukausiksi ja sitten vuosiksi, on paras Covid-19 -elokuva, joka ei kerro Covid-19:stä. MB

Pleasure

★★★★

Kriittiset näkökulmat pornoteollisuuteen eivät ole mitään uutta, mutta harvassa on sellaista päähenkilöä kuin Bella Cherry (Sofia Kappel), joka lähestyy alaa laskelmoivasti – ainakin kunnes pelin säännöt lakkaavat vastaamasta hänen omiaan. Ajoittain naurettava, ajoittain väkivaltainen elokuva herättänee keskustelua. Nimestään huolimatta se kertoo kivusta ja teeskentelystä – myös itselleen. MB

Poly Styrene: I Am a Cliché

★★★

Punk-muusikko Poly Styrene (1957–2011) oli X-Ray Spex -bändin nokkanainen. Celeste Bellin ja Paul Sng’n dokumentin (joka oli alun perin yksityishenkilöiden rahoittama crowdfunding-kampanjan avulla) tarkoitus on nostaa Styrene merkittävien naismuusikoiden joukkoon. Asialla on hänen oma tyttärensä, joka on toinen ohjaajista. Poly Styrene: I Am a Cliché onnistuu olemaan henkilökohtainen kertomus äidistä mutta samalla kattava katsaus Styrenen elämään ja uraan ammattimuusikkona. JR

Relic

★★★★

Relic on elokuva, joka käyttää kauhun perusteita kertoakseen sydäntäsärkevän ja erittäin samastuttavan tarinan dementiasta ja sen kauheudesta. Ohjaaja Natalie Erika James osoittaa kykenevänsä pelottamaan mutta myös liikuttamaan yleisöä, ja Relic jää varmasti mieleen vielä pitkään lopputekstien rullatessa. ML

Shirley

★★★★

Shirley Jackson on eräs aikamme kuuluisimpia kirjailijoita ja Josephine Deckerin yritys tuoda hänet valkokankaalle on pääosin onnistunut. Shirley on hypnoottinen, eroottinen ja immersiivinen katselukokemus, vaikka ei välttämättä täysin todenmukainen olekaan. ML

The Sleewalkers

★★★

15-vuotias Ana lähtee äitinsä ja isänsä kanssa sukujuhliin. Siellä selviää, että perheen matriarkka on päättänyt myydä talonsa. Viikonlopun edetessä vaietut perhesalaisuudet nousevat pintaan. Sulkeutunut Ana kulkee kohti vaarallisia vesiä, ja lopulta viikonloppu saa traagisen käänteen, jonka jälkeen kenenkään elämä ei ole enää entisellään. Ohjaaja Paula Hernàndez kuvaa hienosti perhettä, jossa puhutaan paljon ja sekaannutaan toisten asioihin, mutta todelliset ongelmat lakaistaan maton alle. Ihmissuhdeongelmiin on helppo samaistua. Ajoittain tapahtumat etenevät turhan verkkaisesti, ja ne yrittävät kattaa turhan monta juonilinjaa kerralla. SK

Somebody Up There Likes Me

★★★

Suurpersoonien dokumentteja on turha tehdä, jos aihe itse ei ole avoin ja rehellinen. Rolling Stonesin Ronnie Wood onneksi tuntuu antavan itsestään rehellisen ja todenmukaisen kuvan ilman esittämistä tai oman imagonsa pönkittämistä. Somebody Up There Likes Me:ssa tarkastellaan Woodin intohimoa musiikkiin ja maalaamiseen. Suppean dokumentin ohjauksesta vastaa Leaving Las Vegasin Mike Figgis. JR

Summer of Soul (…or, When The Revolution Could Not Be Televised)

★★★★

Enemmän konserttitaltioinnilta kuin dokumentilta vaikuttava elokuva itse asiassa vangitsee aikakautensa kauniisti aikaisemmin näkemättömällä materiaalillaan vuoden 1969 Harlem Cultural Festival -tapahtumasta. Ensinnäkin, emme tajunneetkaan miten ikävä tällaisia tapahtumia on ollut ja toisekseen, parempi vain hiljentyä kuuntelemaan – Stevie Wonderia, Mahalia Jacksonia, Nina Simonea ja niin, niin monta muuta. MB

When I’m Done Dying

★★★

Fehmi on istanbulilaisen slummin 19-vuotias nouseva räppistara. Hän ja hänen toverinsa saavat elämänsä mahdollisuuden, kun iso musiikkituottaja haluaa tehdä heidän kanssaan levyn. Fehmi pilaa kuitenkin huumeidenkäytöllään mahdollisuuden sekä orastavaan rakkauteen että kuuluisuuteen. Turkkia riivaa bonzai-nimisen synteettisen kannabiksen aiheuttama pandemia. Äärimmäisen addiktoiva ja erittäin vaarallinen huume on myös halpaa. Karu tarina on kuvattu hienosti, mutta sen käsikirjoitus on ja leikkaus on omituisen poukkoilevaa ja vaikeasti seurattavaa. Silti oikein pätevä katuleffa. NI

Wolfwalkers

★★★★

Tomm Mooren ja Rich Stewartin Wolfwalkers on helposti viime vuoden, kuten myös tämän vuoden paras animaatio. Sen visuaalisuus on suorastaan häikäisevää ja tarinankerronta on sujuvaa eikä elokuva jätä varmasti ketään kylmäksi. Nenäliinoja mukaan leffaan! ML

The World to Come

★★★★

Okei, ehkä kyseessä on taas yksi korsettilesboelokuva, kuten Vanity Fair kuvaili alalajityyppiä.  Mutta se on myös intiimi ja koskettava, ja Katherine Waterson ilmaisee kasvoillaan niin paljon, ettei kertojaääntä olisi tarvittu. Vanessa Kirby näyttelee muutoksen tuojaa, eikä lopputulos ole hölmö vaan heijastaa hahmojen realiteetteja. Silti, joskus vain yhtä hetkeä varten eläminen on kaiken arvoista. MB

Zola

★★★

Ohjaaja Janicza Bravon Zola on arvaamaton, villi ja ajoittain kaoottinen kuvaus Aziah “Zola” Kingin twiittisarjasta. 148 twiitin tarina saattaa olla totta tai tarua ja Bravon elokuva on mielenkiintoinen ja rohkea, mutta ei täysin yhtenäinen kokonaisuus. ML

JR Jesse Raatikainen – JV Jouni Vikman – MB Marga Bałaga – ML Maria Lättilä – NI Niko Ikonen – SK Susanna Karhapää

Aiheeseen liittyvät elokuvat