Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva tehtiin suurin odotuksin isolla budjetilla – Lopputulos ei houkutellut suurta yleisöä

IMDb-arvosana 5,2.

26.10.2023 06:30

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2022 valmistunut Veden Vartija.

Saara Saarelan ohjaama dystooppinen tieteiselokuva perustuu Emmi Itärannan menestysromaaniin Teemestarin kirja (2012).

Puhdas vesi on loppumassa maailmasta, ja valtaa pitävä sotilashallinto kontrolloi niukkoja vesivaroja tiukalla otteella.

Vesipulan keskellä sinnittelevän kylän uusi teemestari Noria (Saga Sarkola) saa isänsä kuoltua selville sukunsa tarkoin varjellun salaisuuden: erämaassa on säilynyt puhtaan juomaveden lähde.

Kun Norialle selviää, että myös saastuneilta Menetetyiltä mailta saattaisi löytyä vettä, hänen on päätettävä, mitä hän hengenvaarallisella tiedolla tekee.

Periksiantamattoman Norian tukena ovat paras ystävä Sanja (Mimosa Willamo) ja vesipulaa ratkova Taro (Lauri Tilkanen), mutta voiko heihin luottaa? Salaako sotilashallinto kansalta enemmänkin vesivaroja – voiko yksi ihminen pelastaa maailman kuivuudelta?

Veden vartija tehtiin suomalaisittain suurella noin 3,5 miljoonan euron budjetilla. Odotukset olivat korkealla, mutta kriitikot eivät lämmenneet elokuvalle, eikä se onnistunut houkuttelemaan suurta yleisöä.

Katsojamäärä jäi vaatimattomaksi. Veden vartija keräsi teatterikierroksellaan vain noin 17 000 katsojaa. Hittielokuvan rajana pidetään Suomessa 100 000 katsojaa.

Veden vartija esitetään Yle Teemalla kahteen otteeseen.

  • To 26.10.2023 klo 21.10
  • La 28.10.2023 klo 23.10

Veden vartija on katsottavissa Areenassa vuoden ajan. Pistä leffa alta pyörimään.

Aiheeseen liittyviä elokuvia