Noria (Saga Sarkola) seuraa isänsä esimerkkiä pienen pohjoisen kylän teemestarina. Seremoniallinen asema on tuonut tiettyjä etuoikeuksia, mutta puhtaan veden huvetessa sen merkitys vähenee vähenemistään. Eletään nimittäin aikaa, jolloin merenpinta on noussut jättäen alleen maita ja makean veden altaita. Ihmisiä on kuollut miljoonittain niin saastuneen veden kuin sodan seurauksena. Viimeksi mainitusta johtuen Pohjoismaat ovat yhtä ja samaa, ulkoisen suurvallan hallinnoimaa unionia.
Noriankin kylässä vallitsee sotilaallinen kuri ja järjestys. ”Vesirikoksista” rangaistaan nopeasti ja ankarasti. Silti yhä useampi vajoaa rikollisuuteen, kun vesiannokset ovat pieniä ja puhdistavat suodattimet yhä tehottomampia.
Samaan aikaan Noria saa vihiä kylän ulkopuolella sijaitsevasta pienestä lähteestä. Mutta kenelle hän voi kertoa siitä? Ei ainakaan valtaapitäville, jotka takavarikoisivat sen. Veden puutteesta kärsivä Norian paras ystävä Sanja (Mimosa Willamo) vaatii jakamaan sen kaikille, mutta se vain tyhjentäisi lähteen alta aikayksikön.
Yhden salaisuuden paljastuminen johtaa Norian kuitenkin yhä syvemmälle valheiden sokkeloon, ja hän alkaa uskoa, että veden vähäisyydestä on valehdeltu kansalle. Saastuneiksi väitettyjen erämaiden kätköissä sitä saattaisi olla enemmänkin. Mutta samalla Noria asettaa vaaraan niin itsensä kuin läheisensä.
Veden vartija perustuu Emmi Itärannan kansainvälisestikin menestyneeseen Teemestarin kirja -teokseen. Tekijät ovat sisäistäneet sen dystooppisen maailman ja siirtäneet johdonmukaisesti valkokankaalle. Sen sijaan ekologiset ja poliittiset taustat jäävät avaamatta kunnolla. Veden vartija keskittyy rakentamaan Norian päätöstä lähteä tutkimaan totuutta, mutta kun sen aika tulee, elokuva alkaa olla jo lopuillaan.
Vanhemmalle katsojalle somen kaikkivoipaisuuteen uskova lopetus tuntuu naiivilta, mutta kirja ja elokuva ovatkin suunnattuja ya-yleisölle, nuorille aikuisille. Alkuteos kannattaakin lukea ennen elokuvaa, se todennäköisesti tuo lisää ymmärrystä hahmojen sisäiseen elämään.
Jouni Vikman