Tänään tv:ssä: Uskomattomat juonenkäänteet! Vuoden 1992 koukuttava jännäri yllättää kerta toisensa jälkeen

IMDb-arvosana 7,2.

22.12.2023 08:00

Irlantilaisen Neil Jordanin ohjaama ja käsikirjoittama The Crying Game valmistui vuonna 1992. Se on koukuttava jännityselokuva, jossa käsitellään omaperäisellä tavalla rasismia, terrorismia ja seksuaalisuutta.

Uutta elämää aloittava IRA-terroristi Fergus (Stephen Rea) lähtee Lontooseen etsimään kuolleen brittisotilaan tyttöystävää nimeltä Dil (Jaye Davidson).

Fergus löytääkin Dilin ja ihastuu häneen, mutta eksoottinen Dil ei olekaan sitä, miltä aluksi näyttää. Eikä oikein mikään muukaan tässä elokuvassa.

The Crying Game nostetaan usein esiin, kun listataan elokuvahistorian uskomattomimpia juonenkäänteitä. Niitä onkin todellakin luvassa. Poliittisena trillerinä alkava elokuva muuttuu kuin varkain omaperäiseksi rakkaustarinaksi. Silti jännitys pysyy yllä alusta loppuun.

The Crying Game on huikea jännäri, jonka käsikirjoitus palkittiin ansaitusti Oscarilla. Elokuva on saanut nimensä 60-luvun hittibiisistä, jolla on tärkeä merkitys elokuvan tunnelman luomisessa. Kappaleen uuden version esittää Boy George.

The Crying Game esitetään Yle Teemalla perjantaina 22.12.2023 klo 21.00. Areenassa 31.12.2023 saakka. Katso traileri alta.

YouTube video

Aiheeseen liittyviä elokuvia