Gene Hackmanin tie sheriffi Little Billin rooliin Armoton-elokuvassa ei ollut aivan suoraviivainen. Näyttelijä itse asiassa kieltäytyi roolista kaksi kertaa ennen kuin ohjaaja Clint Eastwood sai tämän pään käännettyä.
Ennen kuin Armoton päätyi Eastwoodin käsiin, oli elokuvan käsikirjoitus kiertänyt Hollywoodia jo parin vuosikymmenen ajan. Hackmanille oli tänä aikana ehditty tarjota elokuvan pääosaa, William Munnyn roolia, josta tämä oli kieltäytynyt.
Vuosia myöhemmin Eastwood tarjosi Hackmanille Little Billin roolia. Hackmanin tyttäret eivät olleet mielissään isänsä väkivaltaisista elokuvista, joten näyttelijä kieltäytyi jälleen, ilmoittaen lopettaneensa väkivaltaisten roolien tekemisen.
Eastwood piti päänsä, sillä hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut B-suunnitelmaa. Ohjaaja pyysi Hackmania lukemaan käsikirjoituksen vielä kerran sillä ajatuksella, että oikein tehtynä elokuvasta tulee julistus väkivaltaa ja tappamista vastaan.
Tajuttuaan elokuvan esittävän väkivallan rumana ja tuhoisana kierteenä, päätti Hackman ottaa roolin vastaan. Tämä päätös toi hänelle parhaan miessivuosan Oscar-palkinnon vuonna 1993.
Lähde: Clint Eastwood Archives, Slash Film