Viidellä Oscar-pystillä palkittua Braveheart-elokuvaa on vaikea kuvitella ilman Mel Gibsonia huutamassa vapautta William Wallacen roolissa. Mutta Gibson ei alun perin edes halunnut koko roolia.
Elokuvan tuotannon aikaan 38-vuotias Gibson piti itseään yksinkertaisesti liian vanhana skottikapinalliseksi, jonka maalliset seikkailut päättyivät jo 35 vuoden iässä. Braveheartin käsikirjoittaja Randall Wallace oli kirjoittanut Wallacen 27-vuotiaaksi, minkä takia Gibson halusi rooliin jonkun itseään nuoremman näyttelijän.
Pelkkää ohjaajan pallia hamunnut Gibson kaavaili Wallacen rooliin mm. Jason Patricia (The Lost Boys, Speed 2), mutta Paramount Pictures saneli ohjaajalle ehdot: he rahoittavat Braveheartin ainoastaan, mikäli Gibson nähdään sen pääosassa.
Studion vaatimuksesta Gibson tarttui tuplarooliin, voittaen itsensä ohjaamisesta parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon.
Lähde: Yahoo