Jättimenestyksensä The Passion of the Christ (2004) jälkeen myös näyttelijänä tunnettu, 11 vuotta sitten Oscarilla palkittu ohjaaja Mel Gibson on tehnyt jo toisen peräkkäisen muinaisaikaan sijoittuvan elokuvan, jossa puhutaan englannin sijaan aikakauden omaa kieltä. Hän on myös edelleen viehättynyt erittäin raa’an väkivallan graafiseen kuvaamiseen, vaikka aivan edellisen ohjaustyön äärimmäisyyksiin ei tällä kertaa ylletäkään.
Kokonaisuudessaan HD-digivideolle kuvattu Apocalypto alkaa viidakon siimeksessä. Se seuraa aluksi pienen, omissa oloissaan elävän intiaaniheimon tapiirinmetsästystä jaksossa, jonka verisyys antaa hyvän kuvan siitä, mitä on odotettavissa. Maya-intiaanien pääkaupungista tulevat raa’at soturit hyökkäävät kylään ja vangitsevat kaikki eloonjääneet aikuiset. Naiset on tarkoitus viedä orjiksi, miehet taas äärimmäisen raakojen uskonnollisten rituaalien uhreiksi.
Alkaa pitkä ja kärsimyksentäyteinen matka kohti pääkaupunkia temppeleineen. Vankien joukosta erottuu muita sinnikkäämpänä nuori Jaguar Paw (Rudy Youngblood), joka ei aio antautua uhrattavaksi ilman taistelua.
Apocalypton motto on, ettei mitään suurta sivilisaatiota voida valloittaa ulkoa, ellei se ole ensin itse tuhoutunut sisältä. Gibson keskittyy osoittamaan Maya-intiaanien kulttuurin ja yhteiskunnan olleen valloituksensa kynnyksellä nimenomaan sisältä tuhoutunut ja olevan siksi valmis espanjalaisten conquistadorien tuloon.
Pienet heimot saattavat ehkä elää kaukana sivistyksen keskuksista harmoniassa niin luonnon kuin toistensakin kanssa, mutta valtakulttuuri on rappiolla. Ylhäisö elää vailla moraalia laiskassa yltäkylläisyydessä, ja uskonto on taantunut toteuttamaan julmia ja epäinhimillisiä ihmisuhreja kirjaimellisesti liukuhihnatyönä. Kansa luonnollisesti hurraa verisille huveille suurena, aivottomana massana.
Apocalyptossa ei ole varsinaista henkilökuvausta, vaan se näyttäytyy kohti tuhoa vievien, yksilöitä paljon suurempien tapahtumien sarjana. Vain joillekin hahmoista annetaan yksittäisiä tunnistettavia ominaisuuksia, jotka nekin lopulta hukkuvat taustameluun.
Alkupuolisko on väsyttävää kärsimysnäytelmää; perillä pääkaupungissa koetaan kliimaksi niin spektaakkelin ulkoisen näyttävyyden kuin raakuuden intensiteetinkin suhteen; sitten alkaa takaa-ajo ja taistelu eloonjäämisestä. Rakenne olisi lähes identtinen The Passion of the Christin kanssa, jos Jeesus olisi siinä viime hetkellä paennut ristiltä ja häntä olisi ajettu takaa viimeiset kolme varttia. Piilotekstin tasolla Apocalypto jää pohdituttamaan ohjaajansa kärjekkäät mielipiteet tuntevaa. Haluaako Gibson sanoa, että liian ylivertainen sivilisaatio väistämättä rappeutuu ennen pitkää? Vai käykö niin vain pakanauskontoja harjoittaville sivilisaatioille?