Watchmen-legenda Alan Moore haukkuu supersankarit: ”Ne ovat fasismin esiaste”

Supersankareista fasismiin. Aiheuttavatko uusjumalat yhteiskunnallista rappiota?

10.10.2022 13:41

Alan Moore on sarjakuva-alan legenda. Hän on pyrkinyt tekemään sarjakuvista älykästä ja syvällistä viihdettä. Moore on samalla myös sarjakuvien äänekkäin kriitikko.

Moore ei pidä ensimmäisestäkään teostensa pohjalta tehdystä elokuvasta. Hän vihaa jopa Zack Snyderin Watchmeniä, vaikka sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana supersankarikuvauksena.

Moore julkaisi juuri Illuminations-nimisen novellikokoelman, ja kertoo samalla The Guardianin haastattelussa jääneensä eläkkeelle sarjakuvista.

– Kerroin jo joskus vuonna 2011, kuinka vakavia ja huolestuttavia seurauksia supersankareista syntyy näille miljoonille Batman-elokuviin jonottaville aikuisille. Juuri tällaisen infantilismi edesauttaa myös fasismin syntyä. He kaipaavat yksinkertaisempia aikoja ja todellisuuksia, Moore kertoo.

Moore antaa esimerkin Trumpin kautta. Supersankarit valloittivat maailman lippukassat Trumpin noustessa valtaan.

Mooren mukaan supersankareilla viihdytettiin lähinnä 12-vuotiaita poikia joskus 50 vuotta sitten. Hän ei olisi uskonut, että joku päivä myös aikuiset viihtyvät niiden parissa. Moore ottaa itsekin vastuun tapahtuneesta, koska muutos tapahtui 1980-luvulla, silloin kun Watchmen alkoi ilmestyä.

– Noihin aikoihin oli ikävän paljon otsikoita, joissa väitettiin sarjakuvien aikuistuneen. En todellakaan usko niin. Silloin oli muutama teos, jotka oli suunnattu aikuisille, mutta suurin osa sarjakuvista oli edelleenkin samaa vanhaa tavaraa. Eivät sarjakuvat aikuistuneet, Moore sanoo.

Moore on tehnyt muun muassa aikuisemman Swamp Thingin Batmanin kanssa ja hän kirjoitti From Hellin, V for Vendettan sekä The League of Extraordinary Gentlemenin.

Moore on kuitenkin tyytyväinen, että hänen sarjakuvillaan on yhteiskunnallinen rooli muutoksessa. V for Vendettan Guy Fawkes -naamaria on käytetty protesteissa ympäri maailman. Myös hakkerikollektiivi Anonymous käyttää naamaria peittääkseen identiteettinsä.

Lähde: Uproxx

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa