Yökukkujille tv:ssä: Suomi pääsi maailmankartalle Hollywoodin toimintaleffassa – teki myös maailmanennätyksen

IMDb-arvosana 6,4.

6.5.2022 20:30

Yöllä nähdään televisiosta toimintaelokuva Cliffhanger – kuilun partaalla (1993).

Sylvester Stallone esittää pääosaa Kalliovuorten jylhiin maisemiin sijoittuvassa sähäkässä toimintaleffassa, joka kuuluu Renny Harlinin ohjaajanuran tähtihetkiin.

Leffassa nähdään Harlinin tavaramerkki eli viittaus Suomeen. Avautuvasta laskuvarjosta nimittäin löytyy Suomen lippu.

Elokuva pääsi Guinnessin ennätystenkirjaan, sillä siinä nähdään ainakin siihen aikaan maailman kallein ilmastuntti. Simon Cranelle maksettiin miljoona siitä, että hän siirsi itsensä köyden varassa lentävästä lentokoneesta toiseen. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

YouTube video

Aiheeseen liittyviä elokuvia