Yöllä tv:ssä: Harrison Ford ei luottanut loistojännärin naistähteen – vaati erikoisen turvatoimenpiteen

IMDb-arvosana on 6,8.

31.5.2024 10:30

Yökukkujat voivat katsella viihdepalana elokuvan Frantic (1988). Roman Polanski ohjasi tämän amerikkalais-ranskalaisen trillerin.

Tarinan päähahmo on Ranskassa vierailulla oleva kirurgi Richard Walker. Pian käy ohraisesti, sillä hänen vaimonsa katoaa, eikä Walkerilla ole tietoa missä hän on. Tästä alkaa kujanjuoksu, johon hän saa hölkkätoverikseen ranskalaisen naisen.

Pääosissa Harrison Ford, Betty Buckley ja Emmanuelle Seigner. Ennio Morricone sävelsi elokuvan musiikin, ja Polanskin kädenjälki tuo elokuvaan omaleimaisuutta tyypilliseen Hollywood-tuotantoon verrattuna.

Vaikka elokuva oli kaupallinen epäonnistuminen, kriitikot pitivät siitä. Myöhemmin elokuvasta on tullut eräänlainen kulttiklassikko, ja Morriconen musiikkia pidetään yhtenä hänen parhaistaan.

Seigner kertoi vuonna 2015 Pariisissa ennen elokuvan ulkonäytöstä, ettei aikoinaan tiennyt kuka Harrison Ford oli. Hän selitti olleensa vasta 19-vuotias ja teatteriperheestä.

Fordia hän kuvaili mukavaksi kaikille. Hän mainitsi myös Fordin olleen suojelevainen häntä kohtaan. Seigner kertoi, että Fordilla oli asennettuna autoon toinen poljinsarja itselleen, koska häntä huoletti nuoren Seignerin ajotaidot. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • La 01.06.2024 klo 00.45, TV5
  • La 01.06.2024 klo 21.00, Kutonen

Lue myös: Tältä näyttää Elvis Presleyn menestynyt lapsenlapsi Riley Keough – malli ja näyttelijä täytti juuri 35 vuotta – Episodi.fi

YouTube video

Lähde: IMDb, Wikipedia