Lemmikkien salainen elämä 2

/ / GENRE , , ENSI-ILTA 26.06.2019 TÄHDET

Jatko-osa on viihdyttävä mutta hurja pudotus erinomaisesta ykkösosasta. Maxin ja kavereiden seikkailut ovat edelleen hauskaa katsottavaa, mutta potentiaalia olisi ollut parempaan.

Ensimmäinen Lemmikkien salainen elämä -elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2016. Se oli virkistävä lapsille suunnattu animaatio, joka hauskasti avasi karvaisten kaveriemme elämää suljettujen ovien takana. Louis C.K:n äänellä puhuva Max-hauva oli suloinen veijari, joka oli hahmona yllättävän monisyinen ja kiinnostava mutta ei aina elokuvan sankari. Myös muut elokuvan hillittömän hauskat elukat olivat viihdyttävää katsottavaa.

Nyt Max, Duke ja Lumipallo sekä muut lemmikit palaavat uudessa elokuvassa. Jos edellisessä elokuvassa Max sekosi, kun uusi koira Duke muutti samaan huusholliin, jatko-osassa Maxin pasmat menevät vielä enemmän sekaisin, kun Katie-omistaja menee naimisiin ja saa mukulan. Liam-vauvasta tulee Maxin uusi rakkaudenkohde. Niinkin paljon, että hauvan stressitasot nousevat ja Max alkaa rapsuttaa itseään maanisesti. Eläinlääkäri laittaa Maxille koirien inhoaman lampunvarjostimen, eli tutummin tötterön, päähän rapsuttamisen estämiseksi.

Samaan aikaan tutut lemmikit Gidget ja Lumipallo seikkailevat omilla teillään. Lemmikkien salainen elämä 2 onkin oudon juoneton, sillä kaikki karvaturrit seikkailevat täysin omillaan. Elokuvassa ei tunnu olevaan yhteistä teemaa, ja loppuhuipennuksessa sen on vaikea sitoa eri juonia yhteen tyydyttävällä tavalla. Elokuva on oikeastaan parhaimillaan alkumetreillään, kun Max vakuuttaa itselleen ettei pidä lapsista. Montaasi Liamin alkuajoista Maxin ja Duken kanssa on ajoittain hulvattoman hauska ja täynnä aitoja oivalluksia koirien ja pienten lasten yhteiselosta.

Louis C.K. rypee edelleen seksiskandaalissaan, joten ymmärrettävästi hänet on jatko-osassa korvattu jokapaikanmies Patton Oswaltilla. Oswaltilla on juuri sopiva ääni animaatioiden tekemiseen, ja Max kuulostaa onneksi edelleen Maxilta eikä Patton Oswaltilta.

Kevin Hart on ääninäyttelijöistä ainoa, jonka ääni suorastaan hyppää valkokankaalta hykerryttävällä tavalla. Hartin Lumipallo on kaikesta söpöydestään huolimatta on äänekäs ja lapsiystävällisesti räävitön; kaikki eivät varmasti tästä roolisuorituksesta nauti, mutta täytyy myöntää että vain ja ainoastaan Hart sai minut tyrskähtelemään pimeässä teatterissa. Myönnän myös, että ennen lopputekstien rullaamista en tajunnut, että Harrison Fordilla on elokuvassa äänirooli. Valitettavasti Hartia lukuunottamatta muiden näyttelijöiden äänet sulautuvat toisiiinsa eikä kukaan tee sen kummoisempaa vaikutusta.

Elokuvassa on koko ajan tunnemaa, että eri juonikuviot on alunperin tarkoitettu eri lemmikkien omiin elokuviin tai tv-sarjaan. Elokuva hyppii hahmojen välillä epätasaisesti, eikä kokonaisuudestaa oikein saa tolkkua. Lemmikkien salainen elämä 2 tuntuukin jatko-osalta huonolla tavalla; se on katsojan rahoja riistävä kallis animaatio, jolla ei oikeastaan ole mitään sanottavaa.

Max matkaa maaseudulle, jossa iso ja äijämäinen Rooster-koira opettaa Maxin olemaan tosimieskoira. Viime aikoina animaatio on toiminut mainiona välineenä sukupuoliroolien tarkastelemiseen ja kritisoimiseen. Esimerkiksi Lego Elokuva 2, Räyhä-Ralf 2 ja Spider-Man: Kohti Hämähäkkiuniversumia ovat saaneet kiitosta juurikin rohkeudesta sisällyttää vakaviakin aiheita lapsille suunnattuihin elokuviin. Lemmikkien salainen elämä 2 tuntuu lähinnä hukkaan heitetyltä tilaisuudelta. Lopputulos on harmillisen hajanainen kokonaisuus; Brian Lynchin käsikirjoitus olisi tarvinnut hieman huoltamista ja tiivistämistä, vaikka elokuva onkin lyhyemmän puoleinen 85-minuutin kestollaan.

Max ei elokuvan aikana opi itsestään oikeastaan mitään uutta, Duke ja Chloe-kissa, sekä muutama muu koira, joiden nimet eivät ole jääneet mieleen, ovat lähinnä statisteja ja elokuva tuntuu ottavan takapakkia ja vahvistavan perinteisiä sukupuolirooleja. Maxin täytyi oppia isommalta äijältä kuinka olla rohkea voittaakseen stressinsä. Abrakadabra ja kaikki on taas hyvin – Max on oma itsensä, vaikka mikään ei oikeastaan ole muuttunut.

Onneksi kyseessä ei ole läpimätä elokuva. Se varmasti hauskuuttaa perheen pienempiä ja ainakin tätä koiranomistajaa se huvitti kaikessa paikkaansapitävyydessään. Erityisesti Gidget-karvapallon seikkailu kissojen seassa oli hulvatonta seurattavaa. Chloe-kissa kissanminttupöllyssä on hauska oivallus, mutta on harmi, ettei kisu saa oikein mitään muuta tekemistä. Myös Lumipallon yritykset vapauttaa vangittu sirkustiikeri ovat hellyyttäviä ja viihdyttäviä, mutta on epäselvää miksi perinteinen venäläinen koukkunokkainen pahis on pukeutunut noidaksi.