Yöllä tv:ssä: Tässä on yksi parhaista tarkka-ampujaleffoista – tähti valmistautui rooliin syömällä valtavasti ja punttaamalla

IMDb-arvosana on 7,3.

26.4.2024 10:30

Yön tv-tarjonnassa on elokuva American Sniper (2014).

Tosipohjainen elokuva seuraa Chris Kylen elämää. Hänestä tuli Yhdysvaltain sotahistorian tappavin tarkka-ampuja 255 tapolla, jotka hän teki neljällä Irakin sodan reissulla. Kylea juhlittiin hänen sotilaallisista menestyksistään, mutta sotilaspalvelus vaati veronsa.

American Sniper (2014).

Episodin arvostelussa elokuva sai viisi tähteä:

”Eastwood on ennenkin tehnyt sotaelokuvia. Vuonna 2006 valmistuneet Isiemme liput ja Kirjeitä Iwo Jimalta käsittelivät samaa sotaa eri puolilta. American Sniper taas on nähty selkeästi amerikkalaisten kautta. Siinä ei kuitenkaan politikoida eikä moralisoida vaan keskitytään kertomaan Kylen elämästä, ja siinä Eastwood onnistuu hyvin. Takauman kautta käynnistyvä Kylen tarina vetää mukaansa. Kyle ei välttämättä ole mikään miellyttävä hahmo, mutta siitä on tehty uskottava ja todentuntuinen.”

Cooper treenasi 18 kiloa massaa elokuvaa varten. Hän rääkkäsi itseään neljä tuntia ja söi 6000 kilokaloria päivässä. Lisäksi hän opetteli kaksi kertaa päivässä puhumaan kuin Kyle.

Tähti pystyi väitetysti nostamaan 193 kilon sarjoja, kaksi kertaa oman painonsa verran. Cooperin mukaan hän nostaa elokuvan treenikohtauksen aikana 193 kilon painoja, vaikka elokuvantekijät ehdottivat, että hän käyttäisi kohtauksessa lavastepainoja. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • La 27.04.2024 klo 01.15, TV5
  • Su 28.04.2024 klo 00.05, Kutonen

Lue myös: Muistatko vielä Lisa ja pojat -sarjan ”täydellisen” naisen? Tältä Vanessa Angel näyttää nyt – Episodi.fi

YouTube video

Lähde: IMDb