Guardians of the Galaxy Vol. 3

Guardians of the Galaxy Vol 3 on hieno elokuva, joka lopettaa trilogian koskettavalla tavalla. (K-12)

 

28.4.2023 20:00
MAA VUOSI GENRE , , ENSI-ILTA 03.05.2023

Marvel-elokuvien aika vaikuttaisi olevan loppusuoralla. Toki niitä tullaan tekemään vielä vuosia, mutta niiden aika koko planeetan suosituimpana, rakastetuimpana ja tuottaneimpana elokuvasarjana on hiipumassa. Kriitikot eivät enää koko sarjan loogiselta lopulta tuntuneen Avengers: Endgamen jälkeen ole antaneet jokaiselle elokuvalle automaattista läpipääsyä, vaan ovat alkaneet nähdä niiden värikkään kuoren peittämään ytimeen, josta on loppunut teho. Elokuvien laadun laskusuhdanne on saanut myös katsojat happamiksi, ja uudet Marvel-elokuvat ovatkin aikalailla tulleet ja menneet. Uutta Spider-Mania lukuunottamatta ne ollaan unohdettu ensi-illan jälkeen. Edes taloudellinen suosio ei ole enää taattu, kun uusi Ant-Man-elokuva Quantumania yllättäen floppasi teatterikieroksellaan, mitä ei ollut tapahtunut Marvelille vuosiin. Tämä viesti katsojien kyllästymisestä heikkoihin elokuviin. Studion olisi pakko saada faninsa takaisin.

James Gunnin kipparoimat Guardians of the Galaxy -elokuvat olivat Marvelin kulta-aikana nousseet suureen suosioon. Scifikomediat eivät ottaneet itseään turhan vakavasti ja toivat raikkautta muuten jo siihen aikaan hieman toisteiseksi muuttuneeseen kaavaan. Siksi Gunnin lopetus galaxin vartioiden saagalle on studiolle tärkeässä roolissa. Jos se onnistuu viihdyttämään katsojiaan, sillä on mahdollisuus houkutella heidät myös sitä seuraavan elokuvan äärelle ja toivottavasti taas osaksi Marvelin fanikuntaa.. Miten kävi?

Guardians of the Galaxy Vol 3 jatkaa siitä, mihin vartijat jäivät jo mainitun Endgamen lopussa. Sankarimme ovat asettautuneet Knowhere-planeetalle asustelemaan ja keräämään voimiaan. Sankarit joutuvat kuitenkin odottamattomalle seikkailulle, kun Rocketin (Bradley Cooper) synkän menneisyyden salat alkavat paljastua. Vartijat lähtevätkin viimeiselle tehtävälle pelastamaan ystävänsä hengen.

Guardians-sarja on tähän mennessä onnistunut pitämään laatunsa tasaisen korkealla. Minulla onkin ilo todeta, että elokuvaa odottaneet voivat huokaista helpotuksesta. Guardians of the Galaxy Vol 3 on juuri se elokuva, jonka fanit halusivat. Hauska, viihdyttävä ja tunteellinen matka ei jätä kylmäksi, vaikka siinä onkin omat ongelmansa. Elokuva tuntuu kuin jonkin pitkään jatkuneen televisiosarjan päätösjaksolta, mikä oli varmasti Gunnin tarkoituskin. Se onnistuu tuntumaan tyydyttävältä lopulta sarjalle ollen samalla oikeasti hyvin kirjoitettu tarina.

Visuaalisesti Guardians of the Galaxy Vol 3 on Marvelin paras elokuva pitkään aikaan. Elokuvien jatkuvan tahdin vuoksi tehostetiimi ei ole saanut viime vuosina tarpeeksi aikaa viimeistellä luomiaan erikoistehosteita, mikä on johtanut epätasaiseen tasoon näiden suhteen. Tällä kertaa tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole ollut, tai ainakaan sitä ei huomaa. Tehosteet näyttävät nimittäin törkeän hyvältä. Guardians-elokuvat ovat oikeasti uskaltaneet käyttää värejä ja outoutta visuaaleissaan, ja tämä näkyy Vol 3:ssa selvemmin kuin ikinä. Hahmomallit ja maisemat ovat täynnä luovuutta ja hauskoja ratkaisuja. Myös praktikaalitehosteiden määrä ilahduttaa elokuvassa. Vol 3 todistaa lopullisesti, että oikea puku näyttää aina paremmalta, kuin pikseleistä muodostuva ötömölliäinen.

Tehosteet eivät ole kuitenkaan ainut asia, mihin visuaalisuudessa ollaan panostettu, vaan myös elokuvan kuvaus on onnistunut. Pitkät kuvat taisteluissa, luovat kulmat ja nopeat liikkeet tuovat elokuvaan paljon omalaatuisuuta ja teos erottuu muun supersankaroinnin joukosta.

Huumori on aina ollut tässä sarjassa tärkeässä roolissa, ja myös tällä kertaa mukaan ollaan ängetty iso kasa vitsejä, joista useimmat toimivat oikein mallikkaasti. Mukaan mahtuu myös muutama huti, mutta vitsejä lauotaan parhaimmillaan sellaisella tahdilla, että ne kyllä unohtuvat elokuvan edetessä. Gunnin kynästä irtoaa aina napakkaa dialogia, ja porukan kanssakäyminen sekä riitely turhistakin asioista saa hymyn huulille ja on ollut aina yksi sarjan parhaista osuuksista.

Tarinapuoli on myös pääasiassa menestys. Juonikuviot ovat luovia ja yllättäviä, vaikka niitä onkin ehkä jopa hieman liikaa. Kaikki kuviot ovat kiinnostavia, mutta osa niistä täytyy juosta läpi, jotta ne ehditään kaikki käsitellä. Elokuvan massiivinen kahden ja puolen tunnin kesto ei yllättäen tuntunut missään, ja elokuvan maailmassa olisi voinut viettää pidemmänkin ajan. Jatkuvasti eteenpäin puskeva elokuva olisikin saanut hengittää hieman enemmän. Toki on hyvä, että elokuva jättää haluamaan lisää eikä kestä liian pitkään, mutta koska kyseessä on ison elokuvasarjan ja peräti seitsemän hahmon päätepiste, tarinalankojen yhteensolminen vaatii paljon aikaa ja pohjustusta. Niitä toki saatiin, mutta hieman enemmän olisi tällä kertaa tehnyt vielä suuremman vaikutuksen.

Päähenkilöitä on tosiaan seitsemän, mikä johtaa tietenkin siihen, että osaa hahmoista nähdään enemmän ja osaa vähemmän. Keskiöön nousee pesukarhu Rocket, josta opimme paljon uutta. Pesukarhun taustatarina oli kaikessa ahdistavuudessaan todella kaunis ja yllättävän raju K-12 ikärajan elokuvalle. Koe-eläimeksi päätyneen pesukarhun menneisyyttä käsitellään takaumissa, jotka sisältävät myös oivaa kritiikkiä eläinkokeita ja lihateollisuutta kohtaan. Yllättävänkin eläinoikeusmyönteiseksi paljastuvan sivujuonen selkeä rinnastus oikeaan maailmaan toi elokuvaan paljon vaikuttavuutta ja ajankohtaisuutta.

Muista päähenkilöistä tärkeimmäksi nousevat Drax (Dave Bautista) ja Nebula (Karen Gillan), kun aiempien elokuvien päähenkilö Star Lord (Chris Pratt) tuntuu jäävän hieman sivuummalle. Tällä kertaa sankareilla tuntuukin olevan yhteinen kehityskaari, kun jokaisen hahmon on lopulta kohdattava menneisyytensä ja lopettaa siltä pakeneminen. Tematiikka on Marvel-elokuvaksi poikkeuksellisen vahvaa, ja James Gunn pääsee tälläkin kertaa leveilemään taidollaan yhdistää sydämellinen draama ja hahmot viihteelliseen toimintaan. Sivuhenkilöistä shown varastaa ihastuttava Cosmo-koira (Maria Bakalova).

Työskentely DC:llä väkivaltaisen The Suicide Squadin parissa on ilmeisesti johtanut siihen, että Gunn on päässyt lopullisesti veren makuun. Vol 3 on sarjan väkivaltaisin ja synkin elokuva. Hahmot tuntuvat haavoittuvaisilta ja heidän puolestaan oikeasti pelkää. Tarinan panoksena ei ole tällä kertaa koko galaksin kohtalo, vaan ystävän henki. Tämä päätös oli ehdottomasti oikea ja enemmän hahmot keskiöön nostava tarina tuntuu raikkaammalta ja henkilökohtaisemmalta, kuin suurin osa muista supersankarielokuvista

Kokonaisuutena Guardians of the Galaxy Vol 3 on juuri sitä, mitä sen piti olla. Alusta loppuun viihdyttävä pläjäys nostaa tunteet pintaan ja näiden hahmojen kanssa aika kuluu nopeasti. Parasta supersankarointia pitkään aikaan.

Justus Elo

Lisää luettavaa