Dokumenttielokuva valottaa Hollywoodin pedofiliaa – ”Mitä näet filmissä, on vain jäävuoren huippu”

24.5.2015 06:56

Oscar-ehdokkaanakin ollut ohjaaja Amy Berg on tehnyt dokumentin lasten hyväksikäytöstä Hollywoodissa. An Open Secret (suom. Julkinen salaisuus) niminen paljastusdokkari pyrkii nostamaan salaisuuden verhoa, jonka takaa paljastuu verkosto, johon kuuluu isoja Hollywood-nimiä. Berg on aiemmin tehnyt dokumentin Deliver Us From Evil, jossa käsiteltiin pedofiliaa katolisen kirkon sisällä.

– Mitä näet filmissä, on vain jäävuoren huippu, tuottaja Gabe Hoffman väitti.

– Jokaista filmissä olevaa uhria kohtaan on viisi tai kymmenen muuta, faktuaalista, aitoa tapausta, mutta henkilöt eivät halunneet tulla esiin.

Elokuvassa käsitellään muun muassa vanhempien miesten järjestämiä huumehöyryisiä juhlia, joissa he viettelevät ja huumaavat alaikäisiä näyttelijöitä.

Suuret elokuvafestivaalit ovat kieltäytyneet näyttämästä filmiä, sen on ollut hankala löytää levittäjää ja sitä jouduttiin leikkaamaan, jotta vältyttäisiin oikeustoimilta.

Dokumentti esitettiin tällä viikolla Cannesin elokuvafestivaalin ulkopuolisena näytöksenä ja 20 teatteria tulee näyttämään sen Yhdysvalloissa. Elokuvan tekijät toivovat että elokuva saa aikaan muutoksen parempaan elokuvateollisuudessa.

Kuva: An Open Secret

Lähde: The Guardian

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa