Netflixin myötä on syntynyt ilmiö nimeltä binge watching, sarjojen katsominen ahmimalla.
Aina kun Netflix-alkuperäissarjasta ilmestyy uusi kausi, striimipalvelussa julkaistaan kaikki jaksot yhtä aikaa. Monet eivät malta katsoa sarjoja jakso tai pari kerrallaan, vaan koko kausi ahmitaan ensimmäisen viikonlopun aikana putkeen.
Pitkät katselumaratonit eivät ole tietenkään mikään uusi asia, eikä se ole Netflixin keksintöä, mutta striimipalvelun suosion myötä ne ovat yleistyneet.
Aina kun tulee uusi erikoinen ilmiö, niin tuntuu samalla syntyvän keskustelu sen mahdollisista haittavaikutuksista. Ovatko katselumaratonit terveydelle vaarallisia? Onko vaarana, että ne muuttavat ihmisen sohvaperunaksi? Pitäisikö asiasta huolestua?
Aiheesta on kirjoitettu muun muassa The Conversation -verkkojulkaisussa ja The New York Timesissa. Niissä sanotaan, että katselumaratonin päätyttyä voi tulla ahdistunut ja surullinen olo. The New York Timesin Matthew Schneier koki näitä oireita, kun Aziz Ansarin Master of None -sarjan jaksot loppuivat.
Guardianissa viitataan Toledon yliopiston tutkimukseen, jonka mukaan katselumaratoneista on tullut kasvava terveysuhka.
Netflix on itse rohkaissut katselumaratoneihin. Striimipalvelu markkinoi sitä myönteisenä ilmiönä.
Tosin yhtiön sisälläkin aluksi huolestuttiin. Termi binge watching ei kuulostanut hyvältä. Se rinnastui ylensyömiseen tai johonkin muuhun negatiiviseen. Se on kuitenkin kääntynyt positiiviseksi, ehkä osin Netflixin onnistuneen markkinoinnin ansiosta, ehkä osin vain sen takia, että se on käyttäjien mielestä hauska tapa viettää vapaa-aikaa.
Joka tapauksessa maratoneista on tullut normaali tapa katsoa sarjoja. Netflixin sisältöjohtaja Ted Sarandos on kehuskellut, että heidän pioneerityönsä on vapauttanut kuluttajat perinteisen television rajoituksista. Kyse on valinnanvapaudesta. Nyt sarjan voi katsoa omaan tahtiin. Miksi sitä pitäisi rajoittaa?
Netflixillä käytetään mielellään esimerkkiä kirjojen julkaisemisesta. Ei kirjojakaan julkaista luku kerrallaan lauantaisin kello 20. Miksi sarjoja ei siksi saisi katsoa silloin, kun itse haluaisi.
Tässähän on kyllä pointtinsa. Miksi kaikki hyvä kielletään? Onko tämäkin monia ihmisiä ilahduttava uusi käytäntö muutettava negatiiviseksi asiaksi?
Kirjavertauksesta tulee mieleen sekin, että ei pidetä yhtä haitallisena, jos pitää lukumaratonin ja ahmii nopeasti läpi esimerkiksi kaikki George R.R. Martinin kirjat.
Paavo Väyrynen kertoi aikoinaan lukeneensa koko Dostojevskin tuotannon yhden viikonloppuna aikana. Asiasta syntyi monenlaista keskustelua, mutta en muista kenenkään pitäneen sitä terveydelle vaarallisena.
Televisio on jo vanha keksintö, mutta sitä pidetään edelleen jotenkin epäilyttävänä. Kirjojen lukeminen sen sijaan on aina sivistyksen merkki. Tietokone, televisio tai älypuhelin on tekninen laite, jonka käyttöön on pakko sisältyä joku terveysriski.
Mutta mitä jos kaikesta huolimatta tulee se katselumaratonin jälkeinen ahdistus? Ehkä ratkaisu löytyy käyttämällä maalaisjärkeä. Liiallisuus ei yleensä ole hyväksi. Netflixin katsomista on verrattu roskaruoan syömiseen. Kun jotain on saatavilla helposti ja halvalla, niin tulee ahmittua liikaa. Ei ole järkevää syödä joka päivä hampurilaisia ja ranskalaisia. Vaikka katsoisi roskan sijaan laatuakin, niin liika on aina liikaa. Venyttele välillä. Pese kasvosi kylmällä vedellä. Pidä tauko. Lähde haukkaamaan raitista ilmaa. Tee jotain muuta ja lepuuta silmiäsi. Maratonit tuskin olevat terveydelle vaarallisia, mutta niiden jälkeen kuuluu levätä.
Jussi Huhtala
Tässä kolumnisarjassa tarkastellaan kotiteatterijulkaisuja ja striimipalveleluja sekä niihin liittyviä ilmiöitä. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a
Sarjan edellinen kolumni
Miksi Netflix ja muut striimipalvelut vetävät ohjaajia puoleensa?