Irlantilaisohjaaja Jim Sheridan (s. 1949) tunnetaan realistisista ja vahvoista draamoistaan kuten Minun elämäni (1989), Isän nimeen (1993) ja The Boxer (1997), joissa kaikissa esittää pääosaa Daniel Day-Lewis.
Sheridanin edellinen elokuva, osittain omaelämäkerrallinen In America (2002) keräsi sekin kiitosta.
Sheridanin uusin työ Brothers on uusintafilmatisointi Susanne Bierin ohjaamasta tanskalaiselokuvasta Brødre (2004).
Brothers on Sheridanille tuttuun tapaan realistinen perhedraama. Yhdysvaltain armeijassa upseerina palveleva Sam (Tobey Maguire) on onnellisesti naimisissa Gracen (Natalie Portman) kanssa. Kouluajoista asti yhtä pitäneellä pariskunnalla on kaksi herttaista tytärtä. Sam joutuu kuitenkin jälleen kerran eroon perheestään, sillä komennus Afganistanissa odottaa.
Ennen Afganistaniin lähtöä Sam tapaa juuri vankilasta vapautuneen veljensä Tommyn (Jake Gyllenhaal). Suoraselkäinen upseerismies ja pilveä pössyttelevä pikkurikollinen ovat täysin eri puusta mutta silti selvästi läheisiä. Vietnamissa palvellut isä (Sam Shepard) tekee avoimesti selväksi, että ryöstöstä vankilaan joutunut Tommy on perheen musta lammas, joka saisi ottaa oppia sotasankariveljestään.
Afganistanissa Samin helikopteri ammutaan alas, ja kotiin kantautuu tieto hänen kuolemastaan. Tommy auttaa surun murtamaa veljensä vaimoa minkä pystyy. Aiemmin Tommyä inhonnut Grace hyväksyy Tommyn vähitellen, ja lapsetkin alkavat viihtyä sedän seurassa.
Kuolleeksi luultu Sam on kuitenkin selvinnyt hengissä mutta joutunut sotavangiksi. Omat joukot pelastavat Samin, ja täysin odottamattomasti hän palaa kotiin. Onnellinen perhe-elämä ei kuitenkaan palaa ennalleen. Traumatisoitunut Sam on kuin unissakävelijä. Gracen ja Tommyn lähentyneet välit aiheuttavat hämmennystä.
Brothers on yksi alkuvuoden vaikuttavimpia draamoja. Veljesten tarina on jälleen osoitus siitä, että Sheridanilla on kyky tehdä elokuvia, joissa on voimaa ja realistista otetta. Roolihahmoissa on poikkeuksellista syvyyttä. Samin kiiltävän pinnan alta paljastuu surullinen pimeä puoli. Tommy taas ei hairahduksistaan huolimatta olekaan luuseri, joksi isä hänet haluaa tuomita.
Umpimielinen isä väläyttelee piiloon jäänyttä inhimillistä puoltaan muttei vain pysty kommunikoimaan. Sotaan ei välttämättä oteta suoraan kantaa, mutta näytetään millaisia peruuttamattomia seurauksia sotakokemuksilla voi olla ihmismieleen.
Lopputeksteissä kuullaan U2:n elokuvaa varten tekemä kappale Winter, joka sai Kultainen maapallo -ehdokkuuden. Toinen U2:n kappale Bad soi eräässä merkittävässä kohtauksessa.
Jussi Huhtala